Omalla koulutuskentällä jälleen, ohjelmassa tottiskurssi osa 2/10, minkä jälkeen luonnollisesti oli omat koirat ”työvuorossa”. Jostain kumman syystä väsymys ja saamattomuus kuitenkin aiheuttivat sen, että molempien koirien treenaus jäi enemmän tai vähemmän ”kunhan nyt jotain tehdään” asteelle…mutta kumpikin koirista kuitenkin kävi kentällä (joka tähän aikaan vuodesta on jopa lumista kenttää pahempi = jäinen, osaltaan loskainen ja kurainen… ei oikeastaan mihinkään treeniin sopiva).

Wiiman kanssa yhtä aikaa kentällä treenailivat Mervi Nitronsa sekä Elina Inkansa kanssa. Jälleen oli ilo huomata, että Wiima näistä häiriökoirakoista huolimatta pystyi keskittymään tekemiseen (ainoastaan kaulassa pitkästä aikaa ollut ketjukaulain tuntui häiritsevän). Lyhyt ja ytimekäs treenimme sisälsi muutamia seuraamispätkiä, yhden liikkeestä istumisen ja yhden eteenmenon narupallolle.

Seuraamisessa olemme vielä asteella ”seuraan oikealla paikalla, jos se nami pysyy lähes koko ajan kiinni mun kuonossa” tai sit toinen variaatio samasta: ”pidän paikkani ja kontaktia, jos sun namikäsi pysyy liikkumattomana vatsasi päällä”. Pienin askelin tietysti tämä pitäisi häivyttää… mutku mutku mutku. Lelupalkka ei tässä vielä toimi laisinkaan, sillä Wiima ottaa heti lelun nähdessään etäisyyttä – seuraa kyllä mukana, mutta jättää väh. 30 cm hajuraon jalkaani odottaen hetkeä, jolloin narupallo lentää.

Liikkeestä istumisessa isommat avut jäävät koko ajan vähemmälle –tänäänkin käänsin ”vain hieman päätäni” tarkistaakseni, että Wiima jäi oikeaan asentoon. Hyvin se myös siellä pysyi, vaikkakin mielenkiinto sivustalla treenanneeseen Inkaan oli melkoinen (katse ei siis ollut meikäläisessä koko aikaa). Lopun eteenmeno onnistui myös hyvin – on se narupallo sellainen magneetti.

Ruskan treenisuunnitelmassa oli kaikenlaista, mutta päädyttiin sitten vain hiomaan kapulan luovutusta ja pitoa. Ruskahan pyörittelee kapulaa suussaan, joten ote ei ole vaaditunlainen. Tähän asti olen palkannut sitä patukalla luovutuksessa ja yrittänyt kieltämällä saada otetta rauhoittumaan, mutta menestystä tämä keino ei ole tuonut. Lisäksi Ruska ei kestä yhtään kapulasta vetoa, vaan ote irtoaa heti, jos minä vedän kapulaa sen suusta pois. Pikku hiljaa Ruska on alkanut kestämään enenevässä määrin käsien heiluttelua kapulan ympärillä, mutta tiukkaa otetta seuraa välitön irroitus (kun joillakin koirilla veto aiheuttaa otteen tiukentumista).

Luojalle kiitos, minun ei tarvitse treenata yksin – joten tänäänkin oli saatavilla heti treenihetken päätteeksi uusia näkökulmia ja vinkkejä. Mervin neuvoja / ideaa lähdimme toteuttamaan heti kotona, iltaruoan yhteydessä ja ainakin yhden kerran perusteella tässä voisi jonkinlainen siemen itää. Neuvo oli nimittäin se, että jospa palkka tässä olisikin ruoka (tai makupala) => rauhoittava, enemmän keskittyvä, saalisleikki voi pikemminkin innostaa jäystämään jne. Ennen iltasapuskaa otin kentältä tähteeksi jääneet nakinpalat pöydälle, hain kapulan ja lähdimme treenaamaan kapulan pitoa siten, että laitoin aina nakin itselleni suuhun (pidin nakkia käskyn jälkeen reilusti huulten välissä näkyvissä), pyysin koiran istumaan eteeni ja käskyllä TUO! annoin kapulan sille suuhun. Jos kapula pyöri suussa, sanoin rauhallisesti ”ei noin”, otin kapulan pois ja aloitin alusta. Jos ote taas pysyi rauhallisena, otin kapulan normaalisti ja sylkäsin nakin suustani palkaksi. Ja kappas vaan, loppua kohden kapula tuntui pysyvän paremmin ja paremmin oikealla tavalla Ruskan suussa… ja odotetusti paras suoritus oli se viimeinen, kun laitoinkin iltaruokakupin lattialle ja pyysin silti tuomaan kapulan - en halunnut testata, miten pitkään Ruska olisi siinä kapula suussa pyörimättä istunut… keskittynyt se ainakin oli koko sen hetken, mitä siltä vaadin. Upeeta, mahtavaa – tätä me nyt sitten harjoitellaan illasta toiseen ja katsotaan myöhemmin, saavutetaanko minkäänlaista todistettavaa menestystä!

Toinen maanantai-ilta putkeen treenikentällä ja jälleen kerran mukavissa tunnelmissa saatiin vietyä treenit läpi. Alkuun olin apuohjaajana tänään alkaneella pk-tottiskurssilla ja muiden opastuksen jälkeen tein molemmille omille koirille lyhyet treenit. Viikonloppuna käväisin ilman koiria Tampereella kuuntelemassa ja katsomassa Marko Koskensalon ja Hannu Liljegrenin tottisseminaaria, mistä omaankin työkalupakkiin jäi taas pari oivallusta jatkojalostusta ja käyttöä varten.

Oivallus numero 1: luokse tuloissa palkka pitää tulla siitä kohdasta, minne koiran toivotaan aina juoksevan = siitä kohdasta, missä ohjaaja seisoo. Elikkäs, jos vapauttaa koiran kesken matkan, ei palkkaa pitäisi heittää mihinkään, vaan jättää palkka paikalleen ja siirtyä itse sivuun (esim. palkka jalkojen takana – levittää jalat, jotta koira pääsee käsiksi palkkaan jalkojen välistä tai nostamalla patukka/pallo rinnan eteen ja siirtyä sitten ”edestä pois” sivulle). Näin koiralle ei tule mitään tarvetta jäädä kyttäämään kesken matkan sitä, mihin suuntaan palkka sillä kertaa voisi singota. Hmmm …voisikohan tästä johtua meidän ”tulen eteesi seisomaan ja katsomaan” –tilantee t…paljon mahdollista. Treenisuunnitelmaan osa 1.

Oivallus numero 2: luokse tuloissa mahdollinen vapautus vauhdista pitäisi tapahtua juuri sillä hetkellä, kun koiran vauhti on kovimmillaan. Näin saadaan vahvistettua haluttua toimintamallia.

Oivallus numero 3: samalla kun opettaa koiralle ennakkomerkin kertomaan esim. tulevasta liikkeestä, voisi ko. merkkiin yhdistää oikean viretilan. Toisin sanoen treenaa siten, että antaa ko. merkin ja lähteekin merkistä esim. hurjasti leikkimään ja saa koiran näin ”nousemaan”. Kun tämä viretila saadaan opetettua, on koira helppo tällä merkillä nostaa vaikkapa kesken pitkän ja puuduttavan (?) kisatottis-suorituksen!?! Itsestään selvää …vai oliko sittenkään. Treenisuunnitelmaan osa 2.

Oivalluksia tuli varmasti päivän aikana paljon paljon enemmänkin, mutta juuri nyt kaiken suoltaminen paperille ei ole mahdollista. Ehkä niitä tippuu treenipäiväkirjaan sitä mukaa, kun käytännössä kokeilee.

Tämän päivän treenit sitten noudattivatkin näitä, jo tässä mainittuja harjoituksia: luokse tuloissa palkka oli koko ajan minulla, palkkasin koiran eteenistumisesta patukalla, joka ei lentänyt mihinkään suuntaan. Parilla ensimmäisellä kerralla otin myös apukäskyn mukaan, mutta kolmas ja viimeinen suoritus sujui ilman ylimääräisiä äännähdyksiä – ja Ruska istui edessäni joka kerta. Asentokin oli tällä kertaa poikkeuksetta suora, joten lienee edellisen kerran vinot istumiset todella johtuneet liukkaasta kelistä ja huonosta tassujen pidosta. Tätä asiaa treenataan vielä paljon, joten tuo hypoteesi saanee todisteen puoleen tai toiseen tässä kevään kuluessa. Lisäksi otettiin muutamia toistoja: ennakkomerkki + saalisleikki –kuviosta ja sen päätteeksi normaali liikkeestä istuminen (tosin en edennyt kuin muutaman metrin ja palkkasin Ruskan ”vauhdista”). Ainakin istuminen oli apuohjaajana toimineen Reijan (Kiitos avusta!) mielestä hyvä, nopea ja varma…eli tuskinpa tuollainen vireen nostaminen haittaa.

Wiiman treenien aikaan kentälle ei ollut enää jaksanut jäädä ”kuin pari katsojaa”, joten edellisen kerran häiriötreeniä ei ihan samalla tavalla saatu toistettua. Mutta siitä huolimatta olin taasen yllättynyt siitä, miten hyvin Wiima oli taas mukana tekemisessä – seuraaminen, perusasennon ja kontaktin hiominen sekä muutama liikkeestä istuminen toimivat Wiimamaiseen tyyliin hyvin. Namit ovat alkaneet maistumaan myös treenikentällä, mikä tietysti helpottaa asioiden opettelua. Välillä aina heiteltiin narupalloja ja ihan loppuun kävin viemässä toisen palloista kentän reunaan eteenmenoa varten. Kuiskuttelin Wiimalle pallon jäädessä hankeen, että ”Missä pallo?” ja varmuuden vuoksi talutin sen pannasta kauemmaksi. Hyvin Wiima malttoi odottaa lähtökäskyä, vaikka vielä perusasennossa pallon sijaintia siltä kyselin. Käden heilautus ja käsky ETEEN! – ja Wiimahan ryntäsi vajaan 10 metrin päässä odottavalle pallolle. Siistiä!

Treenin aikana liikkeiden välissä leikin Wiiman kanssa myös vähän ”räyhäleikkejä”, eli härnäsin sitä meidän omaan tyyliin ja sainkin aikaan hieman ärinää ja hyväntahtoista näykkäilyä. Kun sitten tällaisen nostatuksen jälkeen lähdin tekemään seuraamista, oli Wiima entistäkin paremmin menossa mukana. Tulin sit tästä siihen lopputulokseen, että Wiiman itsetunnolle tekee erittäin hyvää se, että annan sen käyttäytyä minua kohtaan hieman tavallista röyhkeämmin – mikä tietysti on sallittua vain tottiskentällä =) Tätä analysoimme myös Mervin kanssa treenien jälkeen ja hän nosti esille myös pari viikkoa sitten käydyn poropaimennuksen – siellähän Wiima sai toteuttaa itseään sisään rakennetulla tavalla ja oli vieläpä oikeasti hyvä siinä… eli liekö saanut tästä aimo annoksen itseluottamusta mukaan, mene ja tiedä – mutta hyvin on meidän treenit poropaimennuksen jälkeen sujuneet (nimimerkillä katajaan kapsahtamista odotteleva pessimisti). Tänään taas tuntui siltä, että BH-kokeen suorittaminen olisi oikeasti mahdollista ennen meidän kummankaan eläkeikää

Kiitos treenikavereille – ja erityisesti Merville analysoinnista ja ajatuksien vaihdosta. Monesti hetket oman koiran treenauksen jälkeen ovat niitä kaikista opettavaisimpia… ja taatusti ainakin erityisen tärkeitä!

Kevät alkaa lähestymään, kun treenikenttä alkaa kiinnostamaan. Maanantain treeni-ilta on siis palannut ohjelmistoon taas pysyvästi

Tämän treenin aiheena oli Ruskan kanssa luoksetulot ja erityisesti loppuasento…tai siis edessä istuminen (loppuasento tietysti on normaali perusasento, koira sivulla). Siinä kun meillä on sitä ongelmaa tullut, eli Ruska on alkanut enemmän ja enemmän jäämään eteeni seisomaan, erityisesti silloin, kun luoksetulomatka on kokeenomainen. Lyhyeltä matkalta Ruska napsahtaa hyvin eteen, istuu tiiviisti ja suorassa edessä – mutta pitkän (?) matkan juoksemisen jälkeen eteen istuminen on ollut kerta kerran jälkeen vaikeaa.

Tässä treenissä asiaa lähdettiin purkamaan siten, että jätin koiran maahan (HUOM! Viltin päälle, kun oli lunta ja jäätä), menin itse normaalin matkan päähän ja kutsuin TÄNNE!. Kun sitten Ruska tuli vauhdilla, annoin uuden käskyn vaihdellen sen paikkaa – eli välillä Ruska oli lähempänä ja välillä kauempana uusintakäskyn aikana. Joka kerralla Ruska kyllä tuli eteen istumaan, mutta sitten ”asennon suoruus” kärsi – mikä kyllä saattoi johtua myös melkoisen liukkaasta kelistä. Viimeiseksi saatiin myös suoritus, jossa en antanut enää uusintakäskyä ja Ruska tuli oikeaoppisesti istumaan ”varpaille”. Tätä pitää toistaa, toistaa, toistaa ja toistaa…ja toivoa, että toimintamalli iskeytyy taas selkäytimeen. Kesällähän se sit nähdään

Wiimaakin treenasin pitkästä aikaa siten, että kentällä oli ”normaalit” touhut käynnissä – eli suomeksi sanottuna kentällä oli myös muita ihmisiä ja koiria treenimme aikaan. Vaikeutta ei treeneissä ollut nimeksikään, mutta leijailin silti treenihetken jälkeen seitsemännessä taivaassa: nimittäin Wiima oli ihan täysillä mukana tekemässä hommia, vaikka häiriöitä ympärillä oli!!!! Viime talvena emme olisi pystyneet edes perusasentoja tekemään muiden ollessa läsnä – selvää edistymistä on siis tapahtunut. JEE! Treenimme Wiiman kanssa oli lähinnä lyhyitä seuraamispätkiä, muutamia jääviä liikkeitä ja pari luoksetuloa. Luoksetuloissa en ottanut välimatkaa koiraan kuin kymmenisen metriä, koska en halunnut riskeerata ja testata Wiiman ”rohkeutta” liikaa. Onnistuneissa fiiliksissä päästiin treenit myös lopettamaan – nakkelin useampaan kertaan Wiiman rakastamia narupalloja sinne sun tänne, ja Wiima laukkasi niitä hakien. Pienistä asioista voi ihminen olla onnellinen – tällä kertaa siihen riitti häiriön alla toimintaan kykenevä pieni lappalainen.

Pitkästä aikaa pakkasin koirat ja treenikamat autoon – suuntasimme tämän vuoden ensimmäisiin ”metsätreeneihin”, joissa tosin metsän virkaa hoiti aurattu ”hakkuualue” tai jotain sinne päin. Radioasemantiellä oltiin ja hakurata tallattiin välillä jopa kontaten alueelle, jota reunustivat kivasti puukasat ja lumikinokset. Keskilinja ja pääasiallinen koirien työskentelyalue oli aurattua, joten missään umpihangessa eivät hurtat joutuneet työskentelemään. Tosin niiden liikkuminen hangessa oli meitä kaksijalkaisia helpompaa – ne eivät uponneet reisiään myöten, vaan kovettunut hangen pinta jaksoi niitä kannatella. Kuten todettua, välillä jouduimme mekin turvautumaan nelivetoon upottavan hangen takia – olisi taas ulkopuolisilla ollut hauskaa seurattavaa maalimiesten menoa katsoessa

Ruska kävi hakemassa 5 maalimiestä, joilla kaikilla oli irtorullat ilmaisua varten. Kiintorullan jätin tällä kertaa kokonaan kaulasta pois, jottei edellisestä ”poterotreenistä” tuttua sekoilua sen kanssa tulisi. Ensimmäinen pisto tehtiin oikealle, missä maalimies makoili ladon reunustalla, lumikinoksen takana – Ruska lähti pistolle järjettömällä vauhdilla, kaartoi hieman radalla eteenpäin, mutta sai kuin saikin hajun maalimiehestä ja kävi hakemassa irtorullan ensimmäisellä yrityksellä. Rullan luovutus sujui vielä tässä vaiheessa hyvin ja näytölle päästiin ongelmitta.

Toinen maalimies oli kömpinyt radalla olevien ”metallilaattojen” alle ja tämä olikin melkoisen vaikea paikka haistaa. Ruska juoksi taas mielettömällä vauhdilla, kaartoi puupinojen ohjaamana radalla eteenpäin ja teki töitä melkoisen pitkään. Toisella lähetyksellä sain Ruskan menemään paremmin kohti piiloa ja sieltä se löytö tulikin. Tällä ilmaisulla Ruskalla oli jo kova kiire näytölle sillä seurauksella, että se kävi kääntymässä n. metrin päässä minusta ja olisi lähtenyt samaa vauhtia rulla suussa takaisin piilolle. Rykäisin kuuluvasti ja Ruska pysähtyi kääntyen minuun päin, jolloin ojensin käteni ja sain tällä Ruskan tulemaan takaisin. Hetken aikaa räpelsin näyttöliinan kanssa, ja kun sain liinan koiraan kiinni, lähdettiin taas vauhdilla näyttöä kohti.

Kolmatta maalimiestä etsittiinkin sitten useammalla lähetyksellä – kolmas maalimies makoili radan oikealla puolella kahden ”kinosvuoren” välissä. Ensimmäisellä lähetyksellä Ruska kyllä kävi ko. solassa, mutta sen verran tuulen alapuolella, ettei saanut vainua. Toisella ja kolmannella lähetyksellä Ruska pyrki kohti etukulmaa ja kävi parikin kertaa tarkistamassa ladon reunustan eli siis edellisen maalimiehen piilopaikan. Neljännellä lähetyksellä saatiin sitten löytö ja tässä rulla tuli kyllä keskilinjalle asti, mutta kauaksi minusta – Ruska tiputti rullan maahan, ravisteli itsensä ja vasta sitten tuli rullan kanssa minun luokse. Näytöllä ei muuten ongelmia.

Ennen seuraavaa lähetystä sain Merviltä hyvän vinkin: kun saadaan maalimieheltä kuittaus rullan hakemisesta, kannattaa varmastikin ottaa varmuuden vuoksi jonkinlainen tuonti-käsky kehiin, jotta parin aikaisemman piston häsellykset eivät jatkuisi. Näin teinkin ja rulla tulikin ongelmitta käteen asti – kiitos Mervi hyvästä vinkistä! Tämä maalimies löytyi ensimmäisellä pistolla, tosin Ruska kaartoi ensin piilolta vahvasti radan takakulmaa kohti ja palasi sitten kenties hajun avustamana takaisin päin. Mistään jäljestyksestä ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä näimme koiran työskentelyn koko ajan ja siellä se juoksi kuono ylhäällä kohti piiloa.

Viimeinen maalimies oli kivunnut keskilinjalta n. 20 metrin päässä olevan puukasan ”keskivaiheille”, eli hieman maasta ylöspäin. Tämä löytyi ensimmäisellä yrityksellä ja rullankin Ruska kävi hakemassa näppärästi maalimiehen tykö kiiveten. Tällä kertaa rulla tuli minulle asti ilman ylimääräisiä kehotuksia, joten edellisen piston muistutus auttoi varmastikin. Pitää vaan olla jatkossa tarkkana, että rulla tulee minulle ilman ylimääräisiä koukeroita/pysähtelyjä/ravistamisia…niistä kun kokeissa menee kullanarvoisia pisteitä

Treenien lopuksi kaivoimme myös poropaimennuksessa kunnostautuneen Wiiman hakuradalle, ja sain ihanien treenikavereiden avustuksella ottaa sillekin pari pistoa. Reippaasti pitkästä tauosta huolimatta jätin kaikki avut pois, eikä Wiima niitä näköjään tarvinnutkaan. Innosta piukeana se odotteli lähtölupaa keskilinjalla ja lähti kuin tykin suusta ensimmäiselle pistolle (maalimies oli puu/risukasaan kaivautuneena radan vasemmalla puolella). Löytö tuli välittömästi, vaikka Wiimakin kaarsi hieman radan takareunaa kohden ja palasi sieltä piilolle…vähän kuin Ruskan jalanjäljissä. Toinen maalimies löytyi sitten samasta puukasasta, missä Ruskan viimeinen maalimies oli ollut – eikä Wiimallakaan ollut ongelmia päästä maalimiehen tykö; ketterähän se on aina ollut. Tältä maalimieheltä löytyikin sitten pitkästä aikaa palkaksi myös nahkarätti, joka näytti olevan kovin mieluisa palkka meidän ”hurjalle pedolle”.

Summa summarum: molemmilla koirilla tuntui tänään olevan enemmän vauhtia ja intoa kuin järkeä ja malttia, mutta kaikki maalimiehet löytyivät ja hauskaa oli…niin koirilla kuin meillä ohjaajillakin. Eiköhän se meno siitä tasaannu, kun päästään taas normaaliin, säännölliseen treenirytmiin.

Iso kiitos treeneistä ja kahden koiran treenimahdollisuudesta tämän kerran treenikavereille: Merville, Heidille, Elinalle ja Marjolle

Ei olisi polvitähystys-sairasloma/talviloma voinut parempaa loppua saada: sunnuntai-iltana kotona oli väsyneitä, mutta itseensä niiiiiin tyytyväisiä koiria omistajineen. Päivän saldo: yksi hyväksytty suoritus poropaimennuskokeessa ja yksi Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n Vuoden Käyttökoira 2009 –titteli. NAM!

Alkuun poroista:

Matka kohti Pudasjärven paliskunnan Korentokankaan aitaa alkoi jo edellisviikon lauantaina, kun läksimme työn ikeestä vapautuneena koko porukka kohti Iisalmen mökkiä. Sunnuntaina puimme parhaat päällemme ja kävimme kuulemassa, kuinka pappi antoi uusimman siskontytön nimeksi Lumi Alisa perheen perinteitä noudatellen (kaikilla lapsilla nelikirjaiminen i-kirjaimeen loppuva nimi). Onnittelut vielä Niskasen klaanille

Parin päivän makoilun ja lumi-lomailun jälkeen ahtasimme Skodan taas täyteen ja porhalsimme matkamme toisen etapin päätyen Taivalkosken maisemiin. Sukulaisuussuhteita hyväksi käyttäen olimme saaneet järkkäiltyä majoituksen, joten täältä oli helppo keskittyä viikonlopun rankkaan koettelemukseen – poroaidalla ”palelemiseen”. Perjantaina ja lauantaina pyörin poroaidalla turistin ominaisuudessa katsellen muiden testi- ja kisasuorituksia saaden samalla uusia tuttavuuksia aidalla pyörineistä koirista ja koirien omistajista. Osa heistä olikin jo tuttuja lappalaiskoirien virkeän foorumin kautta, joten oli kiva saada kasvot netti-nimimerkeille.

Sunnuntaina pääsimme sitten Wiiman kanssa tositoimiin ja se kyllä tuntui mahan pohjassa asti. Aamu alkoi ilmoittautumisen ja suoritusjärjestyksen arpomisen jälkeen liekaporoon tutustumisella ja tämä osuus meni odotusten mukaisesti (Wiimahan oli päässyt näkemään poroja aikaisemminkin, joten tiesin sen innostuvan moisesta otuksesta). Wiima haukkui ja pyrki liekaporoa lähemmäksi, eikä tässä mennyt varmaan minuuttia kauempaa, kun tuomari totesi ”suorituksen päättyneeksi” ja kirjasi arvionsa paperiin. Ohessa linkki videon pätkään: http://www.facebook.com/video/video.php?v=350296868004

Sitten alkoikin melkoisen hermoja raastava odottelu, kun olimme 23 testattavan koiran joukossa viidenneksi viimeisenä suoritusvuorossa.

(kuva: Osmo Uusitalo)

Porot päästettiin aitaan yhtä aikaa meidän kanssa, ja Wiima oli innoissaan jo tuomareiden luokse mentäessä. Äänen avausta suoritettiin tässä matkalla ja ensimmäinen kommentti, joka minun korviini kantautui, olikin: ”sieltähän tuleekin melkoisen virkeä pakkaus”…hih. Tuomarit selvittivät lyhyesti testin kulun ja pyysivät sitten ottamaan Wiimalta valjaatkin pois (turvallisuuden takia) – ja menivät sitten ääneen epäilemään, että mahtaa koira karata, jos sen tuosta päästää…kun siis Wiima oli todella halukkaasti lähdössä jo porojen perään. Minäpä tyttö sitten päätin, että eihän se koira siitä mihinkään karkaa ja napakasti pyysin Wiiman istumaan ja odottamaan, riisuin valjaat ja kysyin tuomareilta Wiiman odottaessa vapaana vieressäni, mihinkä päin sitä sitten lähdetään. Wiima tuijotti takakulmaan menneitä poroja, mutta yllätykseksemme saimmekin ohjeet kääntyä 180 astetta ympäri ja hakea kaksi kirnun portin eteen jäänyttä poroa tokkaan mukaan. Tässäkin vielä tuomarin sanat aiheuttivat äänettömän tuhahduksen mielessäni, sillä kommentti kuului: ”tuolla olis nuo kaksi poroa tuolla takana, jos sinä nyt sen koiran sinne päin saat lähtemään”. Mikäpäs siinä, koiralle käsky tulla mukaan, käännös ympäri ja lähetys – sydän pakahtui jo tässä kohtaa ylpeydestä, kun Wiima malttoi odottaa ja lähti kuin tykin suusta VASTA lähtökäskyn kuultuaan (lieneekö hakutreeneillä ja siellä opetellulla odottamisella vaikutusta…ihan varmasti) ja juuri sinne, minne minä halusin. Porot eivät jääneet epäröimään, vaan lähtivät saman tien kohti kavereita ja Wiima haukkua tykitti perässä. Ensimmäinen kierros aidan ympäri sujui mainiosti, koko tokka pysyi kasassa ja Wiima ei edes katsahtanut minun suuntaan, kun teki töitä. Kun porot ja Wiima niiden perässä ohittivat meidät (minut ja tuomarijoukon), pyysivät tuomarit minua kutsumaan koiran pois. Tämä oli se kohta, joka minua ihan kaikista eniten jännitti, mutta ylläripylläri, pari napakkaa WIIMATÄÄLLÄ, WIIMATULE –kutsua ja Wiima keskeytti ajon palaten luokseni odottamaan seuraavaa ohjetta. Mahdoton oli siis tapahtunut – siinä vietissä ja vauhdissa Wiimalla oli korvat tallella!!! Hetken aikaa annettiin porojenkin puhallella, kunnes sain luvan lähettää koiran uudelleen ajoon. Yksi käden heilautus, lupa ”SAA MENNÄ” ja Wiima oli jälleen porojen perässä haukkuen. Yksikään poro ei jäänyt matkasta tälläkään kertaa (eli siis Wiima ei hajottanut tokkaa), vaan kaikki vietiin vauhdilla aidan toiselle puoliskolle, mistä sitten matka jatkui samaa vauhtia takaisin. Tässä välissä toimitsijat olivat tuomareiden pyynnöstä avanneet kirnun portin, jonne porot suunnistivatkin sen suurempia ohjailematta. Koirahan ei saa missään nimessä kirnuun mennä, joten taas hyvissä ajoin aloin huutelemaan Wiimaa pois – ja tälläkin kertaa ajo pysähtyi käskystä, eikä Wiima ollut lähelläkään kirnun porttia. Väsymys alkoi selvästi jo painaa ja Wiima haukkaili lunta tullessaan – eikä me meinattu huomata, että yksi poroista olikin jäänyt aidan sisäpuolella päivittelemään. Tuomarit kehottivat haukuttamaan koiraa, mutta tämä meiltä ei ihan oppikirjamaisesti onnistunut (vaikka ”kyllä se kotona osaa” käskystä haukkua)…taisi sieltä pari haukahdusta Wiiman suusta kuulua. Kun ei sitten tämä Petteri muuten sinne kirnuun mennyt, lähetin tuomareiden luvalla Wiiman vielä kerran ajoon ja tällä kertaa tämä viimeinen jästipääkin päätyi oikeaan paikkaan. Sit vielä koira kiinni ja tuomareiden tykö kiittelemään – testi oli suoritettu.

Tuomarit eivät tässä tuoreeltaan sanoneet juuta tai jaata testin mahdollisesta läpäisemisestä, kyselivät vain koiran ikää ja paimensukuisuutta, näyttelyynkin yksi heistä meitä kehotti. Hänen silmäänsä Wiiman rakenne taisi olla ihan mieluinen, kun kesken kokeenkin kuulin hänen heittävän kommenttia Wiiman vahvasta takapäästä…ihasteli Wiiman juoksua ja voimakasta liikettä. 

Riemulla ei meinannut olla rajaa, kun aidasta ulos selvittiin. Ensimmäisenä vastassa oli Wiiman ihka-oma-isäntä Osmo sekä aina-niin-ihana kasvattaja-Merja, joiden kommentit olivat oman mielentilani mukaisia, eli erittäin tyytyväisiä ja iloisia. Kyllä se vaan tuo luonto on niin ihmeellinen asia – noin se vain city-koirakin tiesi opettamatta, mitä niille poroille pitää tehdä…vautsi vau.

Tässä vielä sama testisuoritus virallisen arvostelulomakkeen mukaisesti kerrottuna:

A. Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron

1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: KIINNOSTUNUT

2. Koiran hallittavuus ja ohjaajan seuraaminen: HALLINNASSA, KIINNI

B. Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen

3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: HALLITTAVISSA, HERMOSTUNUT

4. Ajokäskyn totteleminen: LÄHTEE KÄSKYSTÄ (ei ennen…kjäh)

5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: KOKOAA TOKAN HAUKULLA

6. Ajotapa, jahtaava – paimentava: PAIMENTAVA

7. Haukun taajuus ja laatu: KIIVAS

8. Etäisyys poroista: SOPIVA

9. Koiran hallittavuus ajon aikana: HALLINNASSA

10. Ajon lopettaminen käskystä: LOPETTAA AJON KÄSKYSTÄ

11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: PYSYY PAIKALLA

C Yleisarvostelu kokonaissuorituksesta

12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: HYVÄ YHTEISTYÖ (vau!!)

13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: TOIMII ITSEVARMASTI, KÄSKYT HUOMIOON OTTAEN

14. Koiran fyysinen kunto: KUNTO RIITTÄÄ KOKO TESTIN AJAN (oho)

15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: OSOITTAA PAIMENNUSVAISTOA

16. Käyttäytyminen aggressiivisen poron kohdalla: EI AGGRESSIIVISTA POROA

Ei huomautuksia.

POROPAIMENNUSKOE: HYVÄKSYTTY (Tuomari: P. Rouvinen)

Oheiset kuvat Wiiman testistä on napannut Merja Korhonen ja ne on julkaistu täällä kuvaajan luvalla – kiitos Merjalle näistä muistia virkistävistä otoksista. Harmittaa niin vietävästi, kun oma videokamera sanoi työsopimuksensa irti ja väitti kelin olevan liian kylmä toimimiseen…eli emme saaneet Wiiman testiä tallennettua tulevia sukupolvia varten. Videokamera suostui yhteistyöhön vielä liekaporon aikana, mutta varsinaisen h-hetken kohdalla suorituskyky lopahti (kun minä tyhmänä kanniskelin sitä koko pitkän päivän repussani ”paleltumassa”).

Ja tässä vielä virallinen dokumentti testin läpäisystä:

Ja lopuksi Vuoden Käyttökoira:

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n sivuilta bongasin Vuoden Koirat 2009 –listauksen ja siellähän se oli: meidän Ruska Vuoden Käyttökoira –kisassa kärkisijalla…jihaa! Voitto irtosi 64 pisteellä (pistelaskuohjeet saa kukin halutessaan lukaista yhdistyksen sivuilta), ja tähän päästiin viime vuoden aikana saavutetuilla tuloksilla: 4 tulosta haun 3-luokassa (2 x I-tulos = 24 pistettä, 2 x II-tulos = 20 pistettä), hyväksytty tulos SM-kokeesta (+ 10 pistettä) ja käyttövalion arvo (+ 10 pistettä). Nyt vain koekalenteria suunnittelemaan tälle vuodelle, jotta saisimme tämän ”arvonimen” pidettyä seuraavankin vuoden  

Alkuvuosi on meidän harrastamisen osalta ollut todella hiljaista - ja tähän on oikeastaan parikin syytä:

1. Talvi on ollut ihan järjettömän kylmä ja luminen, eli suurin osa treenipäivistä on jäänyt väliin kovan pakkasen ja/tai auraamattomien treenipaikkojen takia.

2. Meikäläinen on viettänyt aikaansa "sairastuvalla" tavallista enemmän ja esim. kävellyt kyynärkeppien avulla pariinkin eri otteeseen; yksi viikko paranneltiin sählyssä taittunutta nilkkaa, toinen viikko kärsittiin ärhäkästä flunssasta ja juuri parhaillaan kuntoutetaan tähystettyä polvea.

Tammikuussa ehdimme kuitenkin käydä ns. poterotreeneissä - eli hakuryhmämme on metsään menon sijasta järkännyt ilmaisuharjoituksia parkkipaikalla, jonne on pystytetty useampia umpipiiloja sekä lumipoteroita. Ensimmäisissä treeneissä Ruskan ilmaisut olivat pahan kerran hakusessa, eli selvästi tuollainen umpipiilo-rykelmä ja piiloissa olleet vahvat ihmisen hajut sekoittivat koiran pakkaa jonkun verran. Ensimmäisellä lähetyksellä Ruska haisteli pari piiloa ja nappasi rullan suuhunsa tyhjän piilon kohdalla. Kun en tätä ilmaisua hyväksynyt, vaan lähetin Ruskan uudelleen, se ratkaisi tilanteen - varmasti omasta mielestään ihan fiksusti - eli otti rullan suuhunsa jo matkalla, juoksi piilot läpi ja kävi myös tsekkaamassa rulla suussaan umpparin, jossa maalimies sillä kertaa oikeasti oli. Enpä sit hyväksynyt tätäkään (tietenkään), vaan vielä kolmannen kerran laitoin koiran matkaan. Nyt se sitten teki ilmaisun oikeaoppisesti, mutta näytöllä taas meni sekaisin juosten "väärän umpparin" kohdalle...hetken aikaa siinä sit ihmetteli, kun mitään ukkoa ei sieltä löytynytkään, kunnes tajusi vaihtaa paikkaa oikealle piilolle. Toinen yritys samana päivänä tehtiin sit irtorullilla, jottei Ruska pystynyt vastaavaa ”otan rullan suuhun heti” –käytöstä toistamaan – ja nämä irtorullan hakemiset onnistuivatkin ihan hyvin.

Valokuvia tuosta treenikerrasta saa ihastella treenikaverimme Titan ja Kaapon sivuilta osoitteesta http://kaaponploki.blogspot.com/2010_01_01_archive.html

Loppuun vielä yksi erittäin iloinen uutinen:

Wiima sai paikan poropaimennustestiin, joten matkasta ei tulekaan pelkkää turistireissua! Sunnuntaina 7.3. on meidän vuoro olla aidassa ja nyt jännitetäänkin, miten hyvin saan polveni kuntoutettua parin viikon päässä häämöttäviin testeihin =)

Poropaimennukseen lähtevä hankien sankaritar (kuvat: Osmo Uusitalo)

Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua tänne mitään muuta kuin treeniselostusta treeniselostuksen perään (ja niitäkin melkoisen pitkä aika ko. treenin jälkeen...älkää siis uskoko noita kirjoituksen ajankohta -merkintöjä - niitä pystyy muokkaamaan halutessaan "näyttämään hyvältä"...), joten ajattelin heittää vähän vähemmän virallista merkintää myös sekaan. Tämä vuodenaika on melkoisen hiljaista treenirintamalla - joulun ja uuden vuoden aikaan treenitaukoa taisi tulla useampi viikko, johtuen sekä kovista pakkasista että lomista ja halusta hieman höllätä. Pikku hiljaa aloitellaan taas kova treenaaminen (pari treeniähän on jo takana), jotta tämän vuoden tavoitteisiin olisi edes mahdollista päästä.

Uusi vuosi meidän koirilla vaihtui kotosalla, ja tälläkin kertaa paukuttelu sai aikaan melkoista rauhattomuutta talossa. Pyrin itse olemaan mahdollisimman normaali - tein palapeliä, luin kirjaa sohvalla, kuuntelin koko ajan musiikkia (melkoisen kovalla, jotta se peittäisi edes osan paukuista) ja suljin jopa sälekaihtimet, kun tuntui välähdyksetkin pihalta saavan reaktioita aikaan. Yllätykseksi Wiima oli jopa koiristamme se rauhallisempi - tosin molemmat läähättivät ja kävelivät hermostuksissaan paikasta toiseen - eli Ruska, meidän kokeissa sataprosenttisesti laukausvarma kaveri, oli väkisinkin puskemassa syliin asti pahimman paukkeen aikana, eikä myöskään pystynyt keskittymään ahneudestaan huolimatta luun järsimiseen. Onnekseni tajusin jo suht aikaisessa vaiheessa, että molemmat koirat rauhoittuivat parhaiten sillä, että minä menen normaalisti nukkumaan (tosin yritykseni oli vain näytellä nukkumista), jolloin Ruska kaivautui sängyn alle ja Wiima tuli viereen. Menin siis sänkyyn ensimmäisen kerran jo ennen yhdeksää ja tästä heräsin vähän ennen puolta yötä, jolloin meidän seudulla oli paukkeessa selvästi rauhallisempi hetki. Käväisin pystyssä, mutta kun vuoden vaihde koitti, alkoi räjähdykset taas lisääntyä siihen malliin, että painuttiin takaisin pehkuihin, minä ja koirat. Kun sitten seuraavan kerran herättiin, oli uutta vuotta kulunut jo 4 tuntia ja joka puolella oli ihanan hiljaista. Pikainen pissi-käynti ulkona ja takaisin nukkumaan - taas oli hengissä selvitty yhdestä vuoden vaihteesta!

Juuri tällä hetkellä jännitetään Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n Vuoden 2009 Käyttökoira -tittelin tuloksia, meidän vuonna 2009 saavutetut koetulokset ja käyttövalioarvot lähetin laskentaan mukaan jo jokunen aika sitten. Muistelen, että kaikkien tähän "kisaan" osallistuvien pitää tulokset toimittaa laskijalle tammikuun loppuun mennessä, joten jonkin aikaa vielä joutuu odottelemaan. Pidetään peukkuja

Näin vuoden alussa on hyvä varmasti vähän miettiä tulevaa vuotta ja lyödä lukkoon muutamia tavoiteltavia asioita. Tässäpä meidän mietteitä, mitä tänä vuonna halutaan tapahtuvan:

Ruskan kohdalla voisi aloittaa ensin viime vuoden tavoitteiden kertauksella; tällaiset asiat oli listattu maaliskuussa 2009 pidetyssä pk-palaverissa ja välissä myös omia kommenttejani:

- heikkoudet: esineruutu, on epävarma; haussa kaartaa liian aikaisin eteenpäin => esineruudun osalta voisi sanoa, että tässä ehkäpä päästiin ihan kivasti eteenpäin, epävarmuutta ei ihan joka kokeessa esiintynyt ja kerran saatiin jopa täydet 30 pistettä ja tuomarilta erittäin positiiviset kommentit; haussa tulin vuoden aikana siihen tulokseen, että en stressaa niin paljon koiran etenemisen mutkista, kunhan vain kaikki maalimiehet löytyivät (ja niin ne tekivätkin, 4/5 kertaa saimme jokaisen ukon metsästä pois)

- vahvuudet: hyvät ilmaisut, esineen tuonti; hallinta; tottis vietikästä => näissä asioissa sitten tuntui tulevan takapakkia ainakin ilmaisuiden ja tottiksen vietikkyyden suhteen; kesän viimeisissä kokeissa ilmaisuissa oli haasteita (Ruska pysähtyi rullaa tuodessaan yms.) ja tottiksessa tekemisen into väheni selkeästi

- vuoden 2009 tavoitteet: EK1, HK3 ja JK2 => näistä vain HK3 toteutui, etsintä- tai jälkikokeissa ei edes käyty

- pitkän aikavälin tavoitteet: KVA HK3 => TEHTY!!! Eli kahdesta ensimmäisestä yhteisestä kokeestamme saimme puuttuneet I-tulokset ja näin käyttövalion arvo vahvistettiin 13.7.2009 (Ruskasta tuli muutes kolmas rotunsa käyttövalio!)

Näistä sitten saammekin vuodelle 2010 sopivasti tekemisen haasteita:

- tottikseen tulee löytää taas alkuaikojen into ja vietikkyys, muutamia teknisiä virheitä on alkanut toistumaan ja näistä luonnollisesti pitää päästä eroon

- hakumetsässä paluu perustekemiseen, ja lähinnä treenaillaan fiiliksen ylläpitämiseksi (en siis enää jaksa uskoa, että kovin uusia toimintamalleja saadaan aikaiseksi...ja kun viime vuoden kokemukset korjausyrityksistä toivat mukanaan lähes aina uusia, erilaisia haasteita, niin mennään näillä eväillä koiran koeuran loppuun asti)

- tänä vuonna PITÄÄ lähteä etsintäkokeeseen (väh. EK1) ja jälkikokeeseen (väh. JK2); hakukokeissa käydään varmastikin piirinmestaruus-, rotumestaruus- ja Suomen Mestaruus -kokeissa

- pitkän aikavälin tavoite: käyttövalion arvo myös toisesta pk-lajista (todennäköisimmin jälki), eli olisi upeaa, jos Ruskasta tulisi ensimmäinen kaksois-käyttövalio rodussaan (ainakaan holsku-yhdistyksen sivuilla ei ole vielä kerrottu kenenkään koiran tällaista saavuttaneen)

Wiiman tavoitteita taisinkin jo listata tuolla aikaisemmassa treenisepustuksessa, mutta kirjataan nekin nyt tähän samaan kirjoitukseen:

- poronpaimennustestit 5. - 7.3.2010 Pudasjärvellä; kyseiseen tapahtumaan on äärimmäisen paljon pyrkijöitä, joten mukaanpääsyyn tarvitaan ripaus tuuriakin, mutta ilmoittaudutaan kyllä ja pidetään kovasti peukkuja, että pääsisimme yrittämään...turistiksi lähdetään ainakin, loma ja majoitukset jo varattu

- luonnetesti 24.4.2010 Espoossa; ilmoittautuminen jo tehty

- virallinen näyttely jossakin välissä; tämä on sovittu siskoni kanssa tehdyssä sijoitussopimuksessa, joten olisi varmaan hyvä aika käydä tämäkin kokeilemassa...siellä tavoitteena vähintään sininen nauha =)

- pitkän aikavälin tavoitteet: BH hyväksytty (milloin se sitten tapahtuu, en tiedä, mutta sitä kohti yritetään kavuta)

Siinäpä ne - eiköhän näiden asioiden parissa saa taas yhden vuoden kulumaan!

Loppuun on varmaan hyvä laittaa piristykseksi pari kuvaa, jotka on napattu viime vuoden puolella. Kaverini Riikka kävi jumppapallon kanssa kylässä (http://www.kauris.info/) ja tällaisia otoksia onnistuimme ottamaan:

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille toivottelevat pallotaiteilijat Ruska ja Wiima omistajansa Marjan kera!

Ei kestänyt edellisten treenien onnen tunne edes seuraavien treenien loppuun asti…pahus. Mutta alkuun onnistunut treenikertomus, jälleen Wiiman kanssa:

Tottiskentän virkaa näin lumiseen aikaan toimittava Paijalan hautuumaan parkkis oli houkuttelevasti tyhjä, kun saavuimme Wiiman kanssa treeneihin maanantaina. Pääsimme siis jälleen harjoittelemaan häiriöttömässä ympäristössä ja hyvinhän se meni tälläkin kertaa. Tekemisen ”riemua” lisää myös se, että Wiima on selkeästi lisännyt kiinnostustaan minun tarjoamia palkkoja – sekä nameja että leluja – kohtaan. Nameihin kiinnostus on varmasti lisääntynyt erityisesti siitä syystä, että raakaruokinnan aloittamisen jälkeen salakavalasti koiran kupeisiin kiinnittyneet ylimääräiset kilot alkavat olla taakse jäänyttä elämää (miten meille todettiinkaan…”nythän se taas alkaa näyttämään paimensukuiselta lapinkoiralta”…), mutta lelukiinnostuksen kasvun syy on hämärän peitossa. Ei sillä, että valittaisin – oli syy mikä tahansa, on huomattavasti helpompaa edes yrittää opettaa koiraa tekemään käskystä erilaisia temppuja, kun se todella haluaa kädessäni/taskussani olevaa palkkaa. Tällä hetkellä, kun vielä harjoitellaan tekniikkaa, käytän enemmän nameja, mutta aina välillä (yleensä ”liikkeiden välissä”) vapautan wiimaisen lapinkoira-energian kahden narupallon heittelyleikkiin.  Leikin lomassa harjoittelimme ainakin seuraamista ja jääviä liikkeitä – ja oli siinä sen verran ohikulkevaa liikennettäkin, että myös kontaktiharjoitukset saimme aikaiseksi. Kun sitten muuta treeniporukkaa alkoi pikku hiljaa valumaan seuraksemme, olin erityisen ylpeä sisimmässäni siitä, että Wiima a) pystyi jatkamaan treenausta, b) ei rynnännyt tervehtimään tulijoita, vaikka taisi jokunen koirakin autoistaan ulos tulla ja c) kulki kytkemättä kanssani autolle, eikä tässäkään rynnännyt muiden ihmisten tykö.  *aaltoja*

Ruskan treenivuorolla otin edellisen kerran noutoharjoituksista viisastuneena jälleen noutoa, tällä kertaa ilman toisten koirien tuomaa häiriötä. Alkuun pari toistoa siten, että jätin Ruskan istumaan ja vein itse kapulan vajaan 10 metrin päähän – käsky TUO! ilman heittoliikettä. Jokaisella kerralla Ruska ei epäröinyt hetkeäkään, vaan kävi hakemassa kapulan normaalisti ja luovutuskin tapahtui korrektisti istualtaan. Tämän jälkeen siirryin harjoittelemaan ”epäonnistunutta heittoa”, eli heitin kapulan normaalisti, mutta sanoinkin TUO! –käskyn sijasta sivullani seisovalle mielikuvitus-tuomarille: ”saanko uusia heiton?”. Ja kuten arvelinkin, ensimmäisellä kerralla Ruska nousi perusasennosta lähteäkseen noutamaan ensimmäisestä s-sihahduksesta. Onneksi se ei kuitenkaan rynnännyt kapulalle, vaan jäi vierelleni katsomaan epäuskoisena tyyliin ”anteeksi, mitä sanoit?”. En siis joutunut kutsumaan sitä takaisin tai kieltämään (kts. aikaisemmat noutotreenit viime vuoden puolelta), vaan otin rauhallisesti sen takaisin perusasentoon ja kävelin itse hakemaan kapulan pois. Uusi heitto ja uusi kysymys tuomarille – ja tällä kertaa Ruska malttoikin istua liikahtamatta paikallaan. ”Sain tuomarilta uusintaluvan”, hain kapulan, heitin uudelleen ja sitten annoinkin TUO! –käskyn, ja koirahan toi. Sama uusiksi, ja taas Ruska malttoi kuunnella, eikä hakenut kapulaa, ennen kuin uusintaheitto oli suoritettu ja oikea käsky oli annettu. Tämä on kuitenkin asia, jota varmaan tulisi pitää mielessä ja muistutella koirankin mieleen aika-ajoin…ettei sitten kokeessa näin käydessä koira liiku paikaltaan ennen lupaa.

Seuraavaksi siirryin vieressä valmiina olleiden toko-luoksetulo törppöjen viereen, tarkoituksena ottaa normaaleja luoksetuloja ilman pysäytyksiä. Enpä vielä tässä vaiheessa tiennyt, miten mustat pilvet päällemme kasautuvat, mutta jo ensimmäinen kokeilu antoi osviittaa, mitä tuleman pitää. Jätin Ruskan maahan, kävelin itse viimeisen törpön luokse ja annoin normaalin ”TÄNNE!” –käskyn. Ruska lähti kuin tykin suusta, mutta n. 10 metriä ennen minua alkoi hidastelemaan ja päätyi eteeni seisomaan n. metrin päähän. Siinä me sit seistä tuijotimme toisiamme ja varmaan molempien päässä liikkui: ”mitä v***ua?!?”. En antanut uutta käskyä, vaan totesin lakonisesti ”ei noin” ja lähdin palauttamaan Ruskan lähtöpaikalle. Uusi yritys ja tällä kertaa Ruska tuli eteen istumaan, tosin epävarmasti ja kauaksi minusta. Palkkasin kuitenkin, koska sentään tuli istumaan. Jälleen uusiksi – Ruska seisoo edessä ja vielä neljäs kerta – sama lopputulos! Eli kolmella neljästä Ruska ei osannut luoksetulon loppuasentoa laisinkaan?!?!?!?!?!?!? Tässä vaiheessa avasin jo suuni ja pyysin neuvoja mukana treeneissä olevilta:  lähdettiin kokeilemaan sitä, että jos Ruska ei tule eteeni istumaan, avustaja nappaa sen kaulassa olevasta liinasta koiran kiinni ja vie sanaakaan sanomatta sen takaisin lähtöpaikkaan, josta kutsun sen uudelleen. Ja tämähän päästiin tekemään, eli viides TÄNNE! –kutsu ja Ruska seisoi taas edessäni. Reija vei ihmettelevän hurtan takaisin ensimmäiselle törpölle, josta sen sitten taas kutsuin – ja sittenhän Ruska kyllä istuikin edessäni…mutta edelleen vinossa ja kaukana. Palkka tästä ja lopetus.

Omituisinta tässä on mielestäni se, että muutaman metrin matkalta TÄNNE! –käsky toimii erittäin hyvin, eli Ruska ampaisee kiinni minuun ja istuu todella napakasti ja nopeasti varpaitteni edessä. Pidemmällä eli koevaatimusten mukaisella matkalla tuntuu kuin Ruska ”unohtaisi”, mitä ollaan tekemässä ja tulee sit eteeni ihmettelemään. Eihän se näin tietenkään ole, mutta kun en voi ymmärtää, mistä tämä johtuu. Ja kun ei tätä ymmärrä, on äärimmäisen vaikeaa lähteä tekemään erityistä korjaussarjaa – vai mitäs olette mieltä?!?

Paikallaolijoilta tuli myös seuraavia hyviä ideoita – kiitos Elina ja Mervi: (1) tarkistettava, ettei koiran selässä ole mitään häikkää, mikä voisi aiheuttaa moisen ”en halua istua” fiiliksen (tätä tosin on vaikea uskoa, kun missään muussa liikkeessä ei istuminen tuota ongelmia – mutta olisi varmasti hyvä varata taas hierontaa, vaikka koekausi ei olekaan käynnissä) ja (2) kuuriluontoisesti luoksetuloja siten, että ottaa palkan näkyviin koiran vielä juostessa, mutta ei vapautakaan sitä vauhdista, vaan auttaa palkalla eteenistumista…ja palkka irtoaa vasta oikeasta loppuasennosta. Tätä lähdetäänkin nyt sitten toteuttamaan, eli seuraavien viikkojen treeneissä tullaan luokse useasti ja toivottavasti lujaa =)

Joulutauko on ohitse ja taas alkaa määrätietoinen treenaus kohti tulevan kevään ja kesän kokeita. Tosin Wiiman treenauksessa edelleen mennään leikin varjolla eteenpäin (siis toivottavasti eteenpäin), eikä mitään aikataulullisia tavoitteita ole asetettu. Tulevana keväänä Wiiman ohjelmassa on yrittää päästä poropaimennustesteihin (maaliskuun alussa Pudasjärvellä) sekä luonnetesti, jonne on jo paikka varattu huhtikuun lopulle (Espooseen). Ruskan ohjelmassa tulee varmasti olemaan tokokokeita, jälkikokeita, ehkä joku etsintäkoekin ja luonnollisesti jokunen hakukoe - ainakin ne mestaruuskisat, jonne olemme oikeutettuja osallistumaan (piirin-, rotu- ja Suomen mestaruudet).

Ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella treenattiin ihan kunnolla "hautuumaan parkkiksella", kun oman koulutuskentän auraustilanteesta ei ollut tietoa. Mukana treeneissä oli Mervi ja Elina koirineen, ja kun lämpötila huiteli -10 asteen tuntumassa, ei treeneistä kovin pitkäkestoisia saatu tekemälläkään.

Ruskan kanssa hiottiin seuraamista, kokeiltiin tokoliikkeisiin kuuluvia sivuttaissiirtymisiä sekä peruuttamista. Molempiin suuntiin sivuille Ruska on ihan kivasti mukana, mutta peruuttamisen suhteen pitää vielä tehdä töitä. Lisäksi testasin muutaman kerran kotona sohvan edessä treenattua seisomaan nousua (eli tokon kaukokäskyjen kolmatta osaa), ja tämä onnistuikin yllättävän hyvin. Tosin itse seisoin vielä ihan koiran edessä, mutta kuitenkin - SEISO! käsky alkaa näköjään pikku hiljaa kaivautua Ruskankin tajuntaan!

Toisella treenisessiolla tehtiin Mervin kanssa hieman erilaista noutotreeniä - eli meillä molemmilla oli koirat mukana ja heitimme kapuloita vierekkäin (eri aikoihin kuitenkin). Alkuun Mervi heitti kapulan, Nitro haki sen heti (tässä Ruska oli lähdössä Mervin heittämän kapulan perään Mervin käskystä, joten jouduin antamaan pienen nyppäyksen liinasta) ja tämän jälkeen minä heitin kapulan ja lähetin Ruskan noutamaan normaalisti - nouto ihan ok. Sitten vaikeutimme treeniä siten, että minä heitin kapulan, mutta Mervi lähettikin Nitron hakemaan sitä (nyt Ruska pysyi ilman ongelmia perusasennossa) ja tämän jälkeen Mervi nakkasi itsellään olleen kapulan Ruskalle noudettavaksi. Kun minun käsi ei heilahtanutkaan ennen noutokäskyä, niin ensimmäisellä yrityksellä Ruska ei inahtanutkaan minun vierestä mihinkään. Toisella TUO! -käskyllä (korostin sitä melko paljon) sitten Ruska irtosi, mutta niin teki Nitrokin, johon Mervi tietysti reagoi - ja tämä taas pysäytti Ruskankin. Sitten taas uusi yritys ja saatiinhan me Ruskakin hakemaan (ilman Nitroa) oma kapula takaisin. Sitten tehtiin vielä normaalit "palauttavat" suoritukset, mutta jälleen Ruskalla oli vaikeuksia irrota TUO -käskyllä hakemaan...eli jatkossa noutotreenejä tulee tehdä taas paljon ja pyrkiä tekemään treenit siten, että epäonnistumisia ei tulisi. Lisäksi meidän olisi hyvä treenata noutoa siten, että minä olen vienyt kapulan jo valmiiksi noutopaikalle - eli treenata sitä, etten heitäkään mitään ennen TUO -käskyä. Näitä tilanteitahan ei tosin kokeessa voi tulla, mutta ei kai se mitään haittaa, jos tuota käskyä vahvistaa ilman käden heilautusta. Toinen treenattava asia tässä yhteydessä on "heiton epäonnistuminen" - eli jos vaikkapa kokeessa heittää kapulan huonosti ja kysyy tuomarilta uusintaluvan, ei koira saa lähteä kapulaa hakemaan ensimmäisestä äännähdyksestä...enpä ole koskaan tätä kokeillut (siis sitä, että sanonkin heiton jälkeen jotain muuta kuin käskyn koiralle), joten olisi varmaan hyvä testata ennenkuin se heiton epäonnistuminen kokeissa oikeasti tapahtuu.

Wiimaakin treenailin - tosin joku olisi varmaan voinut erehtyä pitämään meidän treenisessiota leikkihetkenä...niin paljon tekeminen tapahtui leikkimisen keskellä ja "huomaamatta". Tehtiin kuitenkin seuraamisia (väljää), jääviä liikkeitä sekä kaukokäskyjä (kaikki kolme asentoa) ja hyvä mieli minulle jäi tästäkin. Erityisen iloinen olin siitä, että Wiima pystyi keskittymään minun kanssa tekemiseen, vaikka vieressä olivat Mervi ja Elina seurailemassa ja keskenään keskustelemassa. Jokunen aika takaperin pelkästään kahden ihmisen läsnäolo olisi vienyt Wiiman keskittymiskyvyn täysin, joten eikös tämä jo kerro eteenpäin menemisestä!

Näin on siis uusi vuosi korkattu myös koiratreenien osalta ja toivottavasti vuoden loputkin treenit sujuvat yhtä hyvin ja hyvissä fiiliksissä...eihän ole yhtään liian paljon toivottu, eihän?!?

Reilun kymmenen asteen pakkasessa lapinkoira vaan parantaa tekemistään – aivan loistavat treenit!! Satuttiin kentälle hyvissä ajoin ennen muita, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja treenasin Wiiman kanssa häiriöttömässä tilassa. Seuraaminen sujui hyvin (tiiviimpi se saisi olla, mutta meidän mittapuun mukaan se oli tosi kivaa), jäävissä liikkeissä Wiima oli jopa yllättävänkin terävänä – yksin kun olin, jouduin kuitenkin varmistamaan kääntymällä, että Wiima valitsi oikean asennon ja pysyi siinä…mutta joka tapauksessa käskystä Wiima meni vuorotellen istumaan ja maahan aivan loistavasti. Liikkeestä seisomistakin otettiin parisen kertaa ja sekin tuntuu olevan ”helpohkoa”…Wiimahan osaa jo kaukokäskyt (tosin itse olen käskyttämässä melkoisen lähellä) ja jokaisen asennonvaihdon – sivuhuomautus: nousee maasta seisomaan loistavalla hissillä – joten SEISO! käsky on entuudestaan tuttu…helpottaa varmasti tämän opettelua. Näissä treeneissä Wiima oli tavallistakin enemmän mukana – se jopa haastoi minua touhuamaan ja kontakti oli varmasti parempaa ja pidempikestoisempaa kuin koskaan aikaisemmin!!! Onneksi Elina saapui hetken kuluttua kentälle ja sai meidän treenit loppumaan – en ehtinyt pilata fiilistä, vaan sain todella tyytyväisenä lastata koiran autoon odottelemaan Ruskan treenausta =)

Ruska: idari…tyhmä idea, koska pakkasta ja lunta – maahanmeno tuotti hankaluuksia. Seuraamisessa parin askeleen etenemistä, sivuttaisliikettä ja peruuttamista – pitää harjoitella erikseen, ei tuntunut tässä tajuavan (kääntyy herkästi eteen ja tulee siinä mukana).