Treeniä, treeniä, treeniä ja treeniä…mitäs muuta sitä työttömänä ollessaan tekisi. Koirat eivät ole vielä tähän päivään mennessä kieltäytyneet lähtemästä mukaan, joten touhuillaan kaikennäköistä aikamme kuluksi – tänään olimme Viilarin ketteryysesteillä huvin ja urheilun kannalta temppuilemassa. Mitään tavoitteita ei todellakaan pelastuspuolelle ole, mutta onhan noita ketteryysesteitä ihan kiva välillä kokeilla…on taatusti uutta koirille ja saavatpahan vähän erilaisia haasteita normi tottiksen sijaan.
Wiiman otin ensiksi, kun satuin olemaan ajoissa paikalla, eikä muita häiriötekijöitä näkynyt. Kokeiltiin liikkuvaa tynnyrisiltaa, keinua, tikapuita ja tunnelia – ja Wiima oli näissä kuin kotonaan. Liikkuva tynnyrisilta ei epäilyttänyt laisinkaan, keinu meni kuin vanhalta tekijältä, tunneli oli helppo, eikä tikapuillakaan olisi uskonut koiran olevan ensimmäistä kertaa asialla. En todellakaan tehnyt näitä esteitä juuri ohjeen mukaan (en vaatinut koiraa pysähtymään tikapuiden päähän tms.), mutta kaikista läpi mentiin sujuvasti. Wiima onkin aina ollut hyvin ketterä ja tykännyt kaikenlaisesta kiipeämisestä yms., joten ei tämä suuri yllätys minulle ollut. Agilitya pitäisi varmaan isommin alkaa harrastamaan…se voisi Wiimuskalle sopia hyvin.
Ruskan kanssa tehtiin sitten samat esteet, lisättynä parilla pöydällä. Liikkuva tynnyrisilta, tunneli ja keinu menivät hyvin (Ruskalta vaadin koeohjeen mukaiset pysähtymiset ja maahanmenot), mutta tikapuilla koira on kuin heikoilla jäillä. Tässä Ruskan nopeus tuo selvästi lisää haastetta, eli Ruska pyrkii menemään hurjaa vauhtia loppuun ja siinä vauhdissa ei sitten ehdikään katsoa, mihin niitä jalkoja asettelee. Aluksi kokeilin pitää namia koiran kuonon edessä, mutta se toi vain lisää sähellystä tekemiseen – parempi tulos tuli siten, että itse vain seurasin vierellä ja äänellä pyrin hidastamaan koiran menemistä (”nätisti”). Loppua tulisi vaan harjoitella erikseen, sillä Ruskalla on hirmuinen kiire tikapuilta pois, hyppää ennen viimeistä puolaa jo alas…eli pitäisi saada rakennettua oikea toimintatapa (koiran pitää siis jäädä odottamaan viimeiselle puolalle ja ohjaaja nostaa sen siitä alas) siihen. Positiivista tässä on kuitenkin se, että Ruska on epävarmasta etenemisestään huolimatta hyvin innokas menemään ja tekemään uudelleen ja uudelleen…eli ei hermostu / lamaannu, jos ei jalat ihan heti puolaa löydäkään!
PÖYTÄ! –käsky ei luonnollisesti ole vielä täysin hanskassa (ollaankohan ehkä 3 tai 4 kertaa sitä kokeiltu), mutta lyhyeltä matkalta menee jo hyvin. Kunhan vain itse muistan olla nopea ja antaa ODOTA! –käskyn välittömästi koiran hypättyä pöydän päälle…muussa tapauksessa Ruska ehtii jo hypätä kaksi kertaa pois = ) Tänään lähetin koiran ensin oikealle pöydälle (meno ok) ja yritin lähettää siitä suoraan vasemmalle…mutta tässä tuli hankaluutta, kun koira ei tiennyt, mihin sen sitten pitäisi mennä. Kun sain koiran lähempää käskettyä vasemmalle pöydälle, jätin sen odottamaan ja kipitin viemään namit oikean pöydän päälle. Palasin sitten n. keskivaiheille ja lähetin siitä koiran oikean puolen pöydälle – ja tämä toimi, eli koira juoksi suoraan ja reippaasti pöydälle. Pöytien välimatkat olivat ehdottomasti ihan liian pitkät meidän kokemukseen nähden, mutta kuten jo tuossa alussa totesin, tämä oli vain mukavaa vaihtelua normaaliin treenaamiseen…vailla mitään tavoitteita.
P.S. Minä tiedän, että noita kategorioita on jo enemmän kuin tarpeeksi...ja nythän se näyttää ihan tyhmältä, kun kirjoituksia on niin vähän.......mutta uskoisin noiden ajavan asiansa muutaman vuoden kuluttua, kun haluaa tietynlaiset treenit vetää esiin satojen kirjoitusten joukosta = )
