Peto pääsi irti…varokaa pienet maalimiehet!
Wiima hakumetsässä, Vanhan Tuusulantien ja Korsontien risteyksessä aloiteltiin aamulla klo 9. Lunta oli metsässä edelleen ja kesken treenien alkoi kunnon pyrykin tuoden uutta lunta entisen päälle. Ei taida kevät ihan vielä päästä tulemaan = )
Wiimalle tehtiin taas perinteinen, perustreeni – eli neljä maalimiestä, kaikki valmiina ja suoralla palkalla. Jekkuna tässä treenissä oli se, että metsässä mukana oli myöskin Wiiman oma isäntä, joka nakitettiin viimeiselle piilolle ”loppupalkaksi”. Ensimmäinen pisto oikealle puolelle, hyvään vastatuuleen – ei ongelmia. Tällä kertaa namit (nakit) eivät Wiimaa kiinnostaneet, joten lelupalkka oli maalimiehillä käytössä. Liekö tullut edellisen kerran ilmaisutreeneistä – siellähän Wiimalla oli narupallot palkkana. Toinen maalimies löytyi myös hyvin, vasemmalta puolelta, missä koira pääsi juoksemaan alamäkeen. Täälläkin riehuminen oli täydessä käynnissä, kun minä ehdin paikalle!
Kolmas maalimies (oikealla) olikin sitten rinteessä, eli koira joutui etenemään ylämäkeen. Pian lähetyksen jälkeen Wiima kaartoi vahvasti radalla eteenpäin ja päätin kutsua koiran pois…se lähtikin tulemaan, mutta kesken kaiken ilmeisesti sai hajun maalimiehestä (tuli hyvä tuuli), ja päätti jatkaa matkaansa metsään. Ihan hyvä päätös…kai…mutta kyllähän koiran pitäisi kuitenkin käskyjä totella, eikös niin?!? Maalimiehen lähettyvillä oli iso kivi, jota Wiima kierteli hetken aikaa, kun yritti paikallistaa hajua. Pari treeniä sitten maalimies oli yhden ison kiven päällä, joten se taisi olla muistissa…mutta löytyihän se maalimieskin sitten parin metrin päästä, kun malttoi haistella.
Tässä se peto sitten iski – pahaa-aavistamaton maalimies (uusi tuttavuus meille) makoili lakanan alla ihan kaikessa rauhassa, kun meidän ”minä-rakastan-kaikki-kuoliaaksi-lapinkoira” ryntäsi päälle pienen, ihmisen löytäneen koiran innolla. Maalimiehen nenä jäi tässä tohinassa vähän jalkoihin ja vertahan siitä sitten tuli…kiitettävästi hän hoiti kuitenkin hommansa loppuun – minua vain ihan hiukkasen nolotti, kun oma koira sai veret lentämään =(
Noh, treenejä jatkettiin ja seuraavana edessä olikin ylläri-pylläri – eli Osmon etsiminen. Neljäs piilo oli vasemmalla puolella, matka alamäkeä ja tänne oli myös iglu-piilo raahattu. Wiima lähti, kuten aina, hirveällä innolla, mutta kun matkalle sattui juuri väärään suuntaan kääntyvä polku, harhautui Wiima seuraamaan tätä ja juoksi tuulen väärältä puolelta piilon ohi. Wiima kuitenkin korjasi hyvin, eli meni radalla taaksepäin ja lähti tulemaan kohti piiloa…tehden sitten vuorostaan minulle ison yllätyksen: Wiima meni iglulle, sen takapuolelle, pysähtyi JA PÄÄTTI TULLA METSÄSTÄ POIS!!!! Ei siis etsinyt piilon suuaukkoa ja sieltä maalimiestä, vaikka ihan varmasti maalimiehen on sieltä sisältä haistanut. Mitä ihmettä?!? Koskaan ei tällaista ole aikaisemmin tapahtunut…nyt kun pääsisi koiran ajatuksiin käsiksi, niin olisi taas paljon helpompaa. Uskon kuitenkin, että jäämme loppuiäksemme pimentoon…
Noh, ei muuta kuin eteenpäin, sanoi mummo lumessa – eli otin koiran keskilinjalle, pyysin Osmolta ääniavun ja lähetin Wiiman uudelleen. Nyt se sitten kipittikin innoissaan ja suoraan iglun suuaukolle syömään. Hassu pikku koira – olikohan sittenkin liian iso yllätys Osmon mukana olo…Osmo ei ilmeisesti Wiiman mielestä sovi hakumetsään ollenkaan = )
KIITOS MAALIMIEHILLE taasen!
P.S. Kohtalon ivaa: kun oma koira riehuu veret maalimiehen nenästä, niin minä sitten saan vastavuoroisesti toisen koiran hammasta leikittäessä…jälleen kerran tulipa todettua, ettei kannata omia sormia jättää koiran suun ja lelun väliin = )
