Paimensukuisten suomenlapinkoirien vuosittainen Katselmus –tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jälleen pääkaupunkiseudulla, Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa viime viikonloppuna (28. – 29.3.). Olimme Wiiman kanssa paikalla, ja konkareiksihan meitä voisi jo kutsua – olihan Wiima nyt jo toista kertaa Katselmuksessa arvioitavana (Oulussa vuonna 2008 korkattiin näyttelykehät junioriluokassa eli 9 – 15 kk). Tänä vuonna Wiiman ikä riitti nipin napin narttujen avoimeen luokkaan, sillä Wiima täytti vaaditut 2 vuotta vain viikko ennen Katselmusta (20.3.).
Saavuimme Katselmus –paikalle aamulla jo kymmenen aikaan, sillä Wiiman velipoika Niila (Iki-Wanhan Beananilma) oli urosten avoimessa luokassa mukana. Halusimme mennä tsemppaamaan Niilaa ja samalla tutustumaan hälinään ja muiden koirien läsnäoloon – mikä ei tosin paljon tutustumista tarvinnut, niin rauhallinen Wiima oli alusta alkaen. Kierreltiin paikkoja, jutusteltiin tuttujen kanssa ja käytiin nuolemassa Iki-Ihanan kasvattajan (Merja Riijärvi) naama läpikotaisin…Wiima onneksi huolehti nuolemisesta, minä keskityin kuulumisten vaihtoon = ). Hyvin tuntui Wiimalla olevan kasvattajan ”kutsu-ääni” muistissa, ei nimittäin tarvinnut esittelyjä sen kummemmin suorittaa!
Välillä vein Wiiman autoon lepäilemään ja samalla sain itse tilaisuuden keskittyä täysillä urosten katselemiseen – nimittäin ehkäpä joku kaunis päivä Wiimakin katselee uroksia ”sillä silmällä”. Muutama hyvännäköinen ja ennen kaikkea hyväkäytöksinen uros tuolta löytyikin, mutta kun tämä asia on vielä kaukana tulevaisuudessa ja päätökset pennuttamisesta muutenkin kuuluvat siskolleni, niin ei siitä sen enempää. Kiva oli kuitenkin nähdä, miten monennäköistä lapinkoiraa paimensukuisten kirjoon kuuluu.
Kun sitten urokset olivat kehänsä saaneet valmiiksi ja ruusukkeet parhaille jaettu, alkoi narttujen arvostelu. Tässä vaiheessa Wiiman siskokin, Iines oli liittynyt seuraamme (Iki-Wanhan Osmikintuli) ja siinäpä sitten rivissä vierekkäin tuomarin kommentteja odottelimme. Avoin 1 –luokassa (alle 4 vuotiaat nartut) koiria oli kaiken kaikkiaan 44 kpl, joten arvostelu kesti yli aikataulujen. Meidän vuoromme oli olla silmätikkuna jo seitsemäntenä (nrolla 181), joten oman arvostelun jälkeen aikaa riitti melkoisesti ennen loppusijoitusten selviämistä.
Kehässäkin Wiima käyttäytyi hyvin, vaikka siskotyttö juoksi edellämme (Iines on itse asiassa ainoa koira, jolle Wiima on tähän asti uskaltautunut ärähtelemään…). Wiiman liikkeet ovat aina olleet kehuttuja, eikä poikkeusta tullut tälläkään kertaa. Hieman pidempiä kommentteja olisin tuomarilta toivonut, mutta tässä kaikki, mitä tuomarimme Heljä Manninen halusi Wiimasta sanoa: hyvä tyyppi, keskikokoinen narttu, hieman niukat kulmaukset, liikkuu vaivattomasti. Lyhyestä virsi kaunis…mutta kuten jo totesin, enemmänkin kommentteja olisin mieluusti kuullut. Joka tapauksessa, punainen nauha tuli ja jäimmekin sitten odottelemaan punaisten nauhan saaneiden yhteisarvostelua.
Lopulta punaisen nauhan sai yhteensä 22 koiraa eli tarkalleen puolet koko luokasta. Näistä tuomari otti ensin jatkoon 8 koiraa, joiden joukosta hän valitsi 5 loppukehään pääsevää…ja kun Wiima ei ollut näiden 8 koiran joukossa, sijoituimme siis sijoille 9 – 22. Ei missään nimessä huonommin koiralta, joka hyvin usein sotketaan porokoiraan pitkien koipiensa ja vähäisen karvoituksensa takia.
Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava – oli ilo taas tavata kasvattaja, Wiiman isän omistaja Johanna, siskon omistaja Tiina sekä veljen omistaja Riikka. Yllättäviäkin tuttuja Katselmus-vieraista löytyi, mm. Tuusulan Kennelkerhon toiminnassa mukana olevia aktiiveja. Ja tietysti oli kiva nähdä, miten hyvin Wiima tuollakin käyttäytyi – ei esim. liittynyt haukkujien joukkoon, ei riehunut tai rähjännyt kenellekään jne. Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus käyttää Wiima myöskin jossakin virallisessa näyttelyssä, jotta saisimme vähän tarkempaa arviota mm. rakenteesta. Tämä Katselmus antoi meille molemmille hyvää harjoittelua siihen!
Tässäpä vielä muutama kuva meidän ”kehä-räpiköinnistä”…valokuvaajana isäntämme Osmo.
Kiitos ja kumarrus!
