Sunnuntaina hakutreenit pidettiin Korsontien ja Vanhan Tuusulantien risteyksessä. Ryhmät päätettiin yhdistää sillä tuloksella, että kaiken kaikkiaan radalle pääsyä odotteli 11 koiraa…joiden kaikkien kanssa käytiin myös esineruudussa. Kaikki saatiin kuitenkin ennen pimeän tuloa treenattua – vähänkö me ollaan tehokkaita!

Ruskalle tehtiin sokkorata 4 maalimiehellä, joista kaikki palkkasivat hallinnan jälkeen. Ensimmäisen lähetyksen tein vasemman puolen etukulmaan, mistä tuli melkoisen vahva vastatuuli, eikä Ruskakaan sitten kovin syvälle siinä irronnut. Reijan ohjeiden mukaisesti kuitenkin pisto hyväksyttiin ja laitoin Ruskan toiseen etukulmaan. Täällä olikin vastassa melkoinen mökkikylä, taisi olla kaiken kaikkiaan 7 umpipiiloa (2 matkalla, 5 rykelmässä takalinjalla). Ruska tarkisti hyvin matkalla olevat piilot, jatkoi matkaa ja nosti maalimiehen yhdestä umpipiilosta mökkikylän keskellä. Tämän jälkeen tuli muutamia tyhjiä, joissa ei ollut isompia ongelmia (edelleen vastatuulen puolella pistojen syvyys ei ollut täyttä 50 metriä, mutta luotin koiran nenään). Nyt en enää muista, mistä ja missä vaiheessa loput maalimiehet nousivat, mutta kaikki löytyi ja hallintakin oli tällä kertaa huomattavasti parempi. Käytin kyllä jonkun verran makupaloja muistuttamaan siitä, että lähelläni kannattaa olla, vaikka keskilinjalle ollaankin kiireen vilkkaa palaamassa – ja tämä tuntui toimivan.

Hakuradan jälkeen Ruska odotteli hetken autossa, minkä jälkeen mentiin esineruutuun. Nyt halusin pitkästä aikaa kokeilla täyttä 50 x 50 metrin ruutua, kun sellainen tarjolla oli. Ruutuun vietiin (kiitos apuri-Samin) kolme esinettä valmiiksi (n. kämmenen kokoisia kaikki) ja etsittiin Ruskan kanssa ne kaikki. Tuuli tuli erittäin vahvasti ja hyvin suoraan takarajalta vastaan, joten hajuapuja koira sai varmasti paljon.

Kahdella ensimmäisellä pistolla löytyi molemmilla esine, mutta viimeisen kanssa Ruska joutui hieman enemmän töitä tekemään. Ruudun takaosassa meni poikittain lähetyssuuntaan nähden polku, joka varmasti hieman sotki koiran liikkumista, mutta kun kolmannella yrityksellä Ruska malttoi ylittää ko. polun, sai se nopeasti hajun viimeisestä esineestä ja toisen pikapikaa minulle. Nyt olin erittäin tyytyväinen koiran tekemiseen, eli tällä kertaa Ruska selvästi etsi koko ajan, eteni paljon tavallista pidemmälle, eikä näyttänyt paineistuvan mistään. Palkkakippo odotti ruudun lähellä, joten pääsin palkkaamaan Ruskan ruhtinaallisesti heti viimeisen esineen jälkeen.

IDEA: pitäisiköhän minunkin tehdä kuuriluontoisesti sitä samaa, mitä ryhmämme nuoremmille koirille tehdään – eli ennen esineelle lähetystä näytän Ruskalle ruokakippoa ja kun esine löytyy ja Ruska lähtee tuomaan sitä minulle, niin avaan kipon äänekkäästi ja ruoka tulee luovutetusta esineestä välittömästi. Hmmm…itse asiassa, tämähän voisi vaikka toimiakin…on sillä Ruskalla niin ääretön se ruokahalu = )

Toinen hyvä treeni-idea tuli Reijalta: tehdään hajuhakuja, eli kävellään koiran kanssa kohti esinettä, kun se selvästi saa hajun, naksautus + palkka, palataan takaisin lähetyslinjalle ja lähetetään koira esineelle. Tämä on ainakin Aralla toiminut ja parantanut etsimistä. Kiitos tästä, kokeillaan ehdottomasti!

Summa summarum: erittäin hyvät treenit, jesh!