Suo – tuo niin monelle suomalaiselle tuttu elementti erilaisista urheilutapahtumista ja treeneistä – oli isossa roolissa viimeistelyharjoituksissamme. Olimme siis Pursutiellä, Keravalla…suon nimi ei nyt ole jäänyt mieleen. Kiittelimme kovasti kuivaa kevättä, minkä ansiosta treeneistä selvisi kuivin sukin…mikäli vain omisti ehjät kumisaappaat, eikä esim. ”jeesus-teipillä” korjatut…vai mitä Mervi = )

Kun nyt ensimmäinen koestartti on lähestymässä kovaa vauhtia, otettiin treeneissä ihan motivaation nostoa ja helppoa työskentelyä. Ensimmäisellä pistolla tosin kokeiltiin uutta rullaa ja pidempää liinaa (kokeeseen mennään vanhalla rullalla, mutta piti tämä varakappalekin testata, jos jotain sattuu), mutta sen jälkeen maalimiehet saivat jumpata Mervin minun tietoisuuteen tuoman hiphei-tyylin myötä.

Ensimmäinen maalimies löytyi siis vasemmasta etukulmasta, umpipiilosta ja koko matka tänne oli melkoisen märkää ja upottavaa suota. Vauhtia Ruskalla oli kyllä siitäkin huolimatta ja maalimies olisi pitänyt saada piilosta esiin ennen rullan ottamista – mutta onneksi maalimies oli tarpeeksi nopea ja hoksasi pitää teltan reunoja kiinni, jottei koko koira sisään pölähtänyt. On tietysti ihan hyvä, että Ruska haluaa varmistaa maalimiehen piilossa olemisen, mutta ei sen pitäisi kyllä niin hanakkaasti piiloon sisälle pyrkiä – jatkossa meidän treeneissä tarvitaan paljon piiloja, joihin koira EI PÄÄSE sisään, vaikka kuinka yrittää. Ilmaisussa ei ollut mitään ongelmaa;  minäkin selviydyin hyvin 10 metrisen liinan kanssa (vanha liinamme oli mittausten mukaan tasan 4,8 metriä, ja vaikka sääntö sanoo, että sen pitää olla NOIN 5 – 10 metriä, niin päätin ottaa pidemmän käyttöön koetta varten, ettei tule sanomisia).

Toinen puoli radasta oli helpompaa molemmille; kuivempaa, mutta samalla myös tiheämpää metsää. Suurin piirtein neljässäkymmenessä metrissä keskilinjan suuntaisesti kulki oja (jonka yli maalimieskin pääsi ihan astumalla), joten tällä kertaa saimme kivaa vahvistusta myös ojien ylitykseen. Loput maalimiehet etsittiin siis siten, että kun minä annoin lähetyskäskyn koiralle (sanoin sen radiopuhelimeen), maalimies hyppäsi paikaltaan ylös kiljahtaen samalla ja piiloutui sitten niille sijoilleen. Tällä saatiin hyvin vahvistusta koiran suoraan etenemiseen – apu tuli silloin, kun koira oli jo menossa ja juoksi vielä suoraan. Ruska saikin joka kerta ylimääräisen turbon käyttöönsä, kun maalimies pompahti pystyyn – kivaa ainakin näytti olevan.

Kun oli kolme hiphei-maalimiestä etsitty, lopetettiin treenit perinteiseen patukkaleikkiin piilolla (yhteensä siis 4 pistoa). Maasto oli sen verran raskas juosta, joten en halunnut tämän pidempään koiraa juoksuttaa – tosin voi olla, että minä olin se, jonka kunto alkoi ensimmäisenä pettämään. Oli miten oli, ihan kiva fiilis tästä jäi ja sen puolesta olisi ollut ihan mukava lähteä viikonlopun kokeeseen...

MUTTA, hakutreenien jälkeen tehtiin vielä esineet, ja hyvä fiilis katosikin jonnekin suonsilmäkkeeseen…ja syvälle.

Tallattiin samalle suolle (sen kosteammalle puolelle) n. 15 metriä leveä ja hieman yli 50 metriä syvä kaistale. Tuuli oli melkoisen voimakas ja tuli vähän vinoittain oikeasta takakulmasta kohti keskilinjaa. Edellisen esinetreenin oivalluksista huolimatta kokeilin kahdella valmiilla esineellä (molemmat takakulmat) ja nyt näin jälkikäteen voikin kysyä: miksi, oi miksi ei voi tehdä suunnitelmien mukaan!?!

Ensimmäisen lähetyksen tein vasenta sivua pitkin ja tämä menikin vielä hyvin. Ruska juoksi hyvin takakulmaan ja esine tuli pikapikaa takaisin. Siirryin hieman keskemmälle ja lähetin uudelleen – ajatuksena oli, että Ruska saisi hajun oikeasta takakulmasta ja nostaisi senkin, mutta eihän elämässä aina käy, niin kuin ajatellaan. Ruska lähti kyllä hyvin ruutuun (kaistaleeseen), ja minun nähdäkseni kävi aikamoisen lähellä esinettä, mutta syystä, joka ei minulle kyllä avautunut, ei nostanut esinettä, vaan palasi keskivaiheille pyörimään. Ruska selvästi on oppinut sen, että ilman esinettä ei ole suotavaa tulla takaisin, joten se ratkaisee ”ongelman” pyörimällä etsivän näköisenä melkoisen pienellä alueella…ja tällä kertaa tapahtui jotain, mitä EI KOSKAAN meidän treeneissä ole käynyt: Ruska väänsi kunnon munkit keskelle kaistaletta?!? Jatkettiin sitten työntekoa siten, että menin lähemmäksi esinettä ja kyllähän se esine sitten loppujen lopuksi nousi, tosin matkaa ei enää ollut kuin n. 10 metriä.

Kun nyt tämä meni vääntämiseksi, otettiin vielä kolmas esine, jonka avustaja vei samaan paikkaan koiran katsoessa. Ruska lähti kovaa vauhtia kohti kulmaa ja hetken jo luulin, että esine löytyy nopeasti…mutta yllätys, yllätys – eipä noussutkaan, vaan Ruska palasi pyörimään samoja jälkiä, mitä aikaisemmalla kerralla. KRIIKS! Vasta, kun avustaja oli käynyt toisen kerran näyttämässä esinettä, Ruska kävi sen hakemassa sieltä pois. Ymmärrettävästi tämä hieman latisti tunnelmia, eikä myöskään helpota koejännitykseen laisinkaan.

Ikinä emme varmaan saa tietää, mikä tuosta kyseisestä kulmasta teki noin vaikean – mutta meidän puolustukseksi on sanottava, että muillakin samalla kaistaleella käyneillä koirilla oli ongelmia ko. kulman kanssa. Olisiko siellä ollut jotain; suopursun hajua liikaa, jonkun eläimen hajuja…en tiedä. Tämän ansiosta pääsemme (lue joudumme) kuitenkin tänään vielä metsään, tehdään nyt se jo aikaisemminkin suunniteltu hajuhaku-esineruutu – toivottavasti ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.

Tässäpä siis pähkinää purtavaksi. Vinkkejä, ohjeita, ehdotuksia ja kommentteja otetaan mieluusti vastaan!