Tottis-ohjelmassa oli jälleen kerran juoksusta seuraamista – alkuun tehtiin pidempi pätkä liikkeenohjaajan opastamana, tämän jälkeen jäävät liikkeet koemaisesti…tai niin oli tarkoitus. Minun pitää nyt itse kävellä liikkeet omaan selkärankaan, sillä jälleen kerran liikkeestä maahanmenon tein ensin kävelystä. PÖH! Ihan alkuun kävimme tervehtimässä tuomaria ja otin pieniä seuraamispätkiä normaalista kävelystä (tämä ok).

Juoksussa seuraaminen oli ihan kivannäköistä, tehtiin muutamia täyskäännöksiä, tavallisia käännöksiä ja pysähtymisiä. Ennakointia ja edistämistä ei nyt näkynyt, joten siirryttiin jääviin liikeisiin.

Istuminen ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, mutta kun ohjeiden mukaan otin käskyn hetkellä hieman lyhyemmän askeleen, istui Ruskakin mallikkaasti. Maahanmeno kävelystä toimi, mutta juoksusta Ruska jäi istumaan (pitäisikö käskyjä vaihtaa päittäin???). Toinen kokeilu ja homma ok. Seisomaan jäämisessä ei ollut ongelmia, se toimi hyvin ja nopeasti ekalla kokeilulla.

Palkkauksen kanssa tehtiin tänään siten, että Reija naksautti, kun koira oli oikeassa asennossa ja minä käännyin sitten heti palkkaamaan. Istumisesta ”lähdin tekemään normaalisti maahanmenoa”, mutta yllätinkin koiran palkkaamalla patukalla parin askeleen jälkeen. Luoksetuloja ei tehty mistään liikkeestä, niissä kun ei ongelmaa ole ollut.

Loppuun vielä vauhdikas eteenmeno omalle pallolle, parit heitot (siis pallon heitot) ja koira autoon.

Reijan kanssa yhteistuumin todettiin, että nyt ennen koetta keskityn näihin jääviin liikkeisiin ja erityisesti istumiseen. Minulle on muodostunut käsitys, että istuminen ensimmäisenä liikkeenä on todennäköisimmin epäonnistumassa – tämän jälkeen Ruskalla on harvoin ”asennon valinnassa” tullut virheitä…oppinut siis kaavan, mikä tulee minkäkin jälkeen.

Toimintasuunnitelma siis: muutama tehotreeni siten, että pidän makupalat valmiina oikeassa kädessä ja ISTU! –käskyn jälkeen käännyn salamannopeasti nostaen koiran kuonon makupalojen ja oikean käden avulla ylös (jolloin koiran pitäisi automaattisesti istua). Ja jos koira samalla hetkellä itse istuukin, saan annettua välittömän palkan ja vahvistaa näin oikeaa toimintaa. Toki samalla pidän muutkin jäävät liikkeet ohjelmistossa mukana, mutta erityishuomio on nyt tässä.

Kiitos Reija – taas!