Sunnuntain ryhmään otinkin sitten Wiiman työskentelemään pitkästä, pitkästä aikaa hakuradalle (Korsontien keskivaiheen levennys). Turhaan pelkäsin koiran unohtaneen toiminnan, sillä eipä näissäkään treeneissä mitään ongelmaa ollut. Alkuun otin 1 muistikuva-parin, eli Wiimalle näytettiin haamut kahdelta ensimmäiseltä maalimieheltä ja etsittiin ne peräkkäin – ei ongelmia. Tämän jälkeen radan molemmille puolille yhdet valmiit maalimiehet ilman apuja (suorapalkka) – tässäkään ei huomauttamista. Loppuun vielä puolipakeneva maalimies… eikä sekään löytymättä jäänyt = )

Wiima oli todella innostunut maalimiesten etsimisestä ja lähti jokaiselle pistolle tapansa mukaan ”sata lasissa”. Harmittaa, kun tuo työelämä verottaa niin monta tuntia viikossa pois koiraharrastuksesta… olishan se ihana Wiimaakin todella metsässä treenata. Mutta onneksi päästään edes silloin tällöin tositoimiin – sen verran koirakin tästä tuntuu nauttivan.

Kun Wiima kävi hakuradalla, tein Ruskalle esineruudun – tai siis kaistaleen. Mitat olivat n. 15 m x 50 m ja näissä treeneissä Ruska näki, kun avustaja vei esineet ruutuun. Matkalla avustaja tiputti yhden esineen ilman hetsaamista ja toinen esine tiputettiin koiralle selvästi asiasta kertoen ihan takarajalle.

Ensimmäisellä lähetyksellä Ruska juoksi suoraan takarajalle ja nosti sieltä ”hetsaamalla tiputetun” esineen. Luovutuksessa ei ikinä ole ollut mitään sanottavaa – ei tälläkään kertaa. Toista esinettä etsittiinkin sitten hieman pidempään ja yhden kerran Ruska tuli luokseni ilman esinettä… ja kun muisti on hyvä, mutta niin lyhyt, niin lähetin koiran uudelleen… mitä ei siis olisi pitänyt tehdä!! Nimittäin uusi idea tähän esineruutu-ongelmaan on seuraava:

Jatkossa, jos Ruska jää vain pyörimään ruudun lähelle / tulee luokseni ilman esinettä, jätän koiran totaalisesti ilman huomiota. En lähetä sitä uudelleen, en käske sitä etsimään, en kommentoi millään tavalla (ei siis hyvällä eikä huonolla). Ruska nimittäin varmasti tietää, mitä siltä halutaan ja odotetaan, mutta syystä tai toisesta se joka hetki on hakemassa minulta apuja. Tällainen jääkausi-treeni on kokemusten perusteella auttanut koiria, joilla on ollut samankaltaisia ”ongelmia” (eli koira vain juoksee ruudussa, eikä oikeasti etsi mitään… ja tulee säännöllisin väliajoin hakemaan ohjaajalta uutta lähetystä) – eli lähdetäänpä mekin kokeilemaan, mitä saadaan tällä aikaiseksi. Kiitos Reija treenivinkistä!