Wuhuu…pitkästä aikaa kirjoitus heti tuoreeltaan ;)

Eli tänään sitten koitti toinen yritys avoimessa luokassa, kun ajeltiin Ruskan kanssa Lahteen, Messilän camping-alueelle tokoilemaan. Tuomarina kokeessa oli Markku Mäntynen ja kanssamme kisaamassa oli 3 muuta koirakkoa. Meidän suoritusvuoro oli ensimmäisenä, eli pääsimme heti paikalla makaamisen jälkeen omien yksilösuoritusten kimppuun.

Paikalla makaamisessa olikin sitten taas edellistä kertaa enemmän jännitettävää, sillä viereinen (pieni, valkea, en tiedä rotua) terrieri näytti ja kuulosti siltä, ettei se kovin pitkään jaksa paikallaan olla – mutta hupsista keikkaa, niin vain 3 minuuttia kului ja saimme kaikki ohjaajat olla rauhassa piilossamme, ei lähtenyt terrieri haukustaan huolimatta paikaltaan, eikä Ruska provosoitunut vierustoverin ääntelystä. Perusasentoon nouseminen tosin vaati kaksi käskyä (jonka tuomarillekin kysyttäessä myönsin ja aiheutin näin yhden pisteen vähennyksen), mutta olin niin tyytyväinen tuosta paikallaan pysymisestä, etten tästä jaksanut masentua. Jesh!

Yksilöliikkeissä onnistumisia tuli edellistä kertaa enemmän ja olenkin ihan tyytyväinen päivän suoritukseen, poislukien noutaminen. Seuraamisessa Ruska oli ”koemaiseen tyyliinsä” hieman…voisiko jopa sanoa veltto ja käännökset olivat jotain ihan hirveää (onneksi en itse nähnyt, eikä kukaan videollekaan ottanut). Mitähän tälle tekisi, kun tässäkin treeneissä koiran vietti pursuaa korvistakin pihalle, mutta kokeissa tuntuu, kun laaman kanssa kävelisi?!? Maahanmeno seuraamisesta oli loistava, mutta sitten luoksetulossa tuli perinteinen virhe – pysähtyminen vaati kaksi käsimerkkiä ja näin ollen valui liian pitkäksi. Ehkä tämä joku päivä toimii =)

Seisominen seuraamisen yhteydessä oli myös hyvä, nyt Ruska malttoi odottaa paikallaan, vaikka kävelin sen ohitse ja palasin vasta sitten vierelle. Treenaamisesta lienee ollut hyötyä! Noutamisessa sitten tuli jälleen mystinen ”en osaa istua kapula suussa edessäsi” –ongelma, eli Ruska luovutti kapulan seisten (ja pureskellen). Yritin venyttää kapulan ottamista mahdollisimman pitkälle (ja painostaa katseella koiran istumaan), mutta en sitten enää kolmatta kertaa halunnut liikkeenohjaajan käskyä olla noudattamatta ja otin kapulan seisovalta koiralta. Kriiks?!? Kauko-ohjauksessa ensimmäinen istumaan nousu vaati kaksi käskyä, mutta sen jälkeen asennonvaihdot sujuivat ihan kivasti – etenemistä tapahtui hieman (alkuun Ruska oli kokonaan viivan takana, mutta lopussa se makasi kyynärpäät viivan kohdalla). Estehyppy oli mielestäni tällä kertaa täydellinen, mutta tuomari kuvitteli kuulleensa jotain rapinaa esteen ylityksen kohdalla ja vähensi 0,5 pistettä – liikkeenohjaajakin oli sitä mieltä, ettei Ruska esteeseen itseään kolauttanut, hiekka vain mennessä rapisi. Mutta ei voi mitään…tuomarin sana on laki.

Paikalla makaaminen 9

Seuraaminen taluttimetta 8

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Luoksetulo 7

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5

Noutaminen 6

Kauko-ohjaus 8,5

Estehyppy 9,5

Kokonaisvaikutus 8

Pisteet yhteensä 167,5 eli ykköstulos!

Nyt ajattelin jättää tokoilut hetkeksi tauolle ja palata näihin asioihin elokuun pk-kokeiden jälkeen. Varmasti vielä tokon avoimessa luokassa käydään tuloksia yrittämässä, sillä kuten tämän päivän tuomarikin totesi, vielä kannattaa näitä harjoitella ennen ylempään luokkaan siirtymistä.