Maisalassa hakuiltiin ja tehtiinpä rata sitten meidän uralla ”pahimpaan paikkaan ikinä”: radan keskilinjana oli parkkipaikalta lähtevä metsätie, oikea puoli nousi suht jyrkkää rinnettä ylöspäin kallion päälle ja vasen puoli oli todella tiheää ryteikköä – jalkoihinsa ei nähnyt, kun sinne lähti kömpimään. Radan merkkauksessakin oli hiukkasen ongelmia; viereistä tallaajaa kun ei nähnyt ja suunnatkin taisi välillä mennä ryteikössä sekaisin. Kaikesta huolimatta rata saatiin tehdyksi ja treenit alkamaan.
Ruskan edellisessä treeneissä tekemän valeilmaisun jälkeen päätin lähteä tyhjällä etukulmalla liikkeelle (oikealle puolelle, eli ylämäkeen) – siellä oli provosoimassa hajustettu umpipiilo… minä itse olin piileskellyt edelliselle koiralle ko. piilossa. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut Ruskalle ”ongelmia”, eli tuli hyvin tyhjältä takaisin ilman rullaa = )
Ensimmäinen lähetys vasemmalle puolelle aiheuttikin sitten hieman hankaluuksia – tosin vastassa ollut ryteikkö varmasti vaikutti asiaan. Jouduin uusimaan lähetyksiä pari kertaa ja lopulta kahlasin itse n. 20 metriä piiloa kohti lähettämään, mistä sitten Ruska saikin intoa edetä tarpeeksi syvälle ja löysi maalimiehen. Jos kuitenkin muistan oikein, ensimmäisellä kerralla ei rulla tullut perille asti, joten tehtiin uusi yritys ja saatiin lopulta ilmaisu ja näyttökin onnistumaan.
Toinen lähetys radan oikealle oli tyhjä ja tässä Ruska lähti hyvin ja otti kivasti syvyyttä nousten reippaasti kallion laelle asti – hienoa!
Seuraava maalimies oli taas ryteikön keskelle raahatussa umpipiilossa ja tällä löydöllä tehtiin taas paljon töitä – muistelen, että lähetyksiä tuli varmasti neljä tai viisi… ja lopulta tarvittiin ääniapukin, ennen kuin saatiin kaikki palikat kohdalleen (löytö + ilmaisu + näyttö). Ensimmäisellä löydöllä Ruska oli taas tiputtanut rullan jossakin kohdassa takaisin tullessaan ja sen jälkeen ei olisi enää halunnut käydä uudestaan rullaa piilolta hakemassa?!?
Viimeinen pisto otettiin sitten lähtöä ja suoraa etenemistä vahvistavana siten, että annoin lähetyskäskyn radioon ja parin sekunnin päästä (kun koira oli jo matkalla piilolle) maalimies hihkaisi antaen koiralle uskoa etenemiseen. Siellä odotti sitten ruokapalkka ja patukkaleikki – ja näin vaikein hakuratamme ikinä oli valmis.
Näistä ilmaisu-vaikeuksista huolimatta olin ihan tyytyväinen Ruskan työskentelyyn, sillä ryteiköstä huolimatta se halusi tehdä töitä koko ajan ja radan toiselle (helpommalle puolelle) irtosi aina hyvin ja syvälle. Ja kun kuitenkin parin uusintayrityksen jälkeen saimme myös rullan tulemaan perille asti ryteiköstäkin, niin eiköhän se helpommassa maastossa luonnistu – toivottavasti = )
