Tämän kertaiset hakutreenit ”suoritettiin” Mätäkiventiellä ja tiukan elokuun jälkeen lomailevan Ruskan sijasta nappasin Wiiman hakumetsään – pitkästä aikaa. Treenisuunnitelma: 3 maalimiestä + 1 tyhjä, eli neljä pistoa yhteensä. Rata tehtiin eri suuntaan kuin tavallisesti ja tällä kertaa radan vasen puoli oli melkoisen tiheää ja korkeahkon aluskasvillisuuden valtaamaa, joten siellä ei koiran työskentelyä nähnyt. Oikea puoli vietti loivasti alaspäin ja näkyvyyttä riitti 50 metriin asti, mutta täällä metsätie halkoi hakualuetta alussa lähes 50 metrissä ja lopussa aavistuksen lähempänä keskilinjaa. Paremmasta näkyvyydestä johtuen päätin ottaa tyhjän piston radan oikealle puolelle (vastatuuleen) ja aloitinkin näin ollen radan oikeasta etukulmasta, missä maalimies oli piilossa kaatuneen puun rungon takana juuri alussa mainitun metsätien takana. Tämän treenin uusi asia oli myös maalimiehellä haukkuminen – mikä onnistui itse asiassa yllättävän hyvin. Ekalla maalimiehellä palkka tuli muutaman haukun jälkeen ja täällä maalimies oli hieman omaa kehoaan heilauttamalla saanut haukun irtoamaan, toisella maalimiehellä haukku oli jo helpommassa ja se jatkui, vaikka maalimies alkoi kehumaan. JEE! Toinen maalimies oli radan vasemmalla puolella ja mennessäni koiraa hakemaan selvisi syy löydön pienoiseen viivästymiseen: maalimies oli kävellyt ensimmäisen piilon merkin ohitse seuraavalle piilolle…eli melkoisen paljon radalla eteenpäin. Hienosti Wiima kuitenkin oli töitä tehnyt ja nosti maalimiehen kauempaakin. Hyvä koira!

Kolmas pisto oli sitten se tyhjä – radan oikealle puolelle ja vastatuuleen. Wiimasta näki jo keskilinjalla, ettei siellä ketään ole…mutta lähetyskäskyn kuultuaan Wiima lähti reippaasti etsintöihin ja meni riittävän syvällekin. Hienoa! Palkkasin Wiiman keskilinjalla nameilla, jotka tosin eivät niin isosti kiinnostaneet – kuten ei koskaan minun antaessa. Parempi palkka Wiimalle taisikin olla se, että lähetin sen toiselle puolelle, missä sitten oli viimeinen maalimies odottamassa ruoka- ja lelupalkan kanssa. Tälläkin löydöllä kuultiin pari haukkua ennen palkkaa, joten lienee ilmaisun ”siemenet jo itämässä”.

Olin erittäin tyytyväinen treeneihin, maalimiesten toimintaan sekä tietysti Wiiman tekemiseen. Jatkossa on vain otettava ilmaisua enemmän mukaan ja pidennettävä haukkusarjoja – vaikka Wiima ei kotioloissa ole ollut niin kamalan herkkä haukkumaan, haukku tuntuu silti irtoavan kevyesti ja suuremmin koiraa rasittamatta. Jatkossa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, että lelu on maalimiehen jalkojen alla (alussa hieman näkyvillä), jotta koira kohdistaisi haukkunsa maalimiehen jalkoihin – tällöin haukku ei ole niin riippuvainen käsien asennosta, eikä koiralle pitäisi tulla niin suurta pyrkimystä maalimiehen syliin (jota tosin meidän Wiimalla on jo valmiiksi…onhan ihmisen naaman nuoleminen Wiiman mielestä ehkäpä maailman kolmanneksi ihanin asia).