Ennen kuin minä pääsin viettämään rapujuhlia hyvässä seurassa, oli ohjelmassa koirien treenaus/ulkoilutus – ja tällä kertaa sain houkuteltua isännän mukaan kepoksi…ja hienosti hän hommansa hoitikin. Ajeltiin Maisalaan, jonne tehtiin yksi jälki sekä kaksi esinekaistaletta. Kävin alkuun tekemässä Ruskalle n. 500 metrin jäljen (kaavio ohessa), ja tässä maaston vaihtelut olivat melkoisen reippaita: alku oli hyvin ryteikköistä (yli polven korkuisia kuivahtaneita saniaisia tai jotain sen tyylistä kasvustoa), tämän jälkeen noustiin rinnettä ylös ja saavuttiin pienehkölle hakkuualueelle (jonkin verran katkottuja risuja ja oksia siellä sun täällä), sieltä kallion laelle ja taas rinnettä alas. Keppejä ripottelin kuusi kappaletta ja kulmiakin mukana oli. Pitkää janaa en tälläkään kertaa tehnyt, vaan jälki alkoi n. 5 metriä koiran lähetyskohdasta.

Jäljen vanhetessa menimme tekemään kaksi kaistaletta, molemmat n. 15 metriä leveitä ja ainakin 50 metriä syvät. Kun hain Ruskan, Osmo vei ensimmäiseen kaistaleeseen vain yhden esineen lähelle sen takarajaa (maastoverkon palanen) ja toiseen kaistaleeseen kaksi esinettä, taakse (nahkahanskan palanen) ja keskelle (pehmolelu). Ruska ei siis nähnyt, kun esineitä vietiin.

Ensimmäisessä kaistaleessa tuuli tuli kaistaleen vasemmalta puolelta, ja esine laitettiin lähelle vasenta takakulmaa. Minä lähetin Ruskan oikeaa reunaa myöten etsimään, jotta tuulesta olisi mahdollisimman paljon apuja. Ruskan työskentely oli alusta alkaen loistavaa – heti ensimmäisellä lähetyksellä se eteni sujuvasti kaistaleen takarajalle asti, sai hajun esineestä, tarkensi hyvin ja toi mielestäni melkoisen hankalan esineen mahtavalla vauhdilla takaisin. Lyhyen palkkatuokion jälkeen siirryttiin seuraavalle kaistaleelle ja sinnekin Ruska upposi kiitettävästi ja toi ensimmäisellä lähetyksellä takarajalta hanskan. Tästäkin annoin pari namia palkaksi ja lähetin Ruskan uudelleen etsintään – pienen alueelta poistumisen jälkeen Ruska haistoi keskellä olevan esineen ja palautti sen sujuvasti…eli kaiken kaikkiaan koko esinetreeni meni loistavasti (onko tarpeeksi käytetty ylisanoja?!?). Ajatus alun perin oli tehdä vielä kolmas harjoitus, mutta kun nämä meni niin hyvin, en halunnut riskeerata ja lopetettiin tähän.

Seuraavaksi olikin Wiiman vuoro tulla hakemaan esineitä. Wiimalle käytettiin vain tuttua ja helppoa (eräältä lenkiltä löydettyä) harmaata pehmo-virtahepoa ja molemmissa kaistaleissa Osmo vei esineen reilun kymmenen metrin päähän niin, että Wiima näki sen. Ensimmäisessä kaistaleessa juuri esinettä vietäessä saimme melkoista häiriötä, kun kaistaleen takareunan ohitse kulki pari lenkkeilijää koiran kera. Hetken aikaa odottelin heidän poistumistaan ennen lähetystä – hieman epäilytti silti, lähteekö Wiima hakemaan leikkikaveria vai jaksaako keskittyä esineeseen: ja hyvin jaksoi…eli meni etsimään ja hetken etsimisen jälkeen löysikin hipon ja toi sen minulle. Hetken leikittiin ja tehtiin toinen kaistale – tässä onnistuminen ei sitten tullut niin helposti, vaan lopulta kävimme hakemassa esineestä haju ja palattiin kaistaleen etureunaan lähetykseen. Tällä tavalla saatiin tämäkin esine nostettua ja villi leikki oli valmis alkamaan. Treeniä, treeniä, treeniä…sitähän se vaatisi.

Esineiden treenauksen jälkeen alussa tallattu jälki oli vanhentunut riittävästi, joten lähdimme Ruskan kanssa taas hommiin. Koska janalla ei tällä kertaa ollut pituutta kuin muutama metri, löysi Ruska jäljen helposti ja lähti suoraan oikeaan suuntaan keppejä etsimään. Kaksi ensimmäistä keppiä nousivat hyvin ja siihen asti jäljestäminenkin oli hyvännäköistä (minun amatöörisilmillä katsottuna), mutta toisen kepin jälkeen osuimme selvästikin jollekin harhajäljelle, sillä Ruska lähti hyvin tiiviisti seuraamaan näkymätöntä uraa merkatulta jäljeltä poispäin. Pysäytin koiran, pyysin sen takaisin ja lähetin kohti oikeaa jälkeä. Tämän jälkeen pysyimme loppuun asti omalla jäljellä, mutta itse olin mokannut todella rankasti kolmannen kepin jälkeisellä pätkällä – olin nimittäin jättänyt maastoon sinisen krepin (=keppi) punaisen sijasta (millä olen merkannut ”normaalia etenemistä”)…eli minä luulin, että Ruska ohitti kepin sitä ilmaisematta ja pyysin sitä pari kertaa takaisin. Ruska oli tietystikin melkoisen ihmeissään, eikä parilla uusinnallakaan mitään ko. krepin vierestä ilmaissut…ja sittenpä muistinkin, etten siihen kohtaan mitään keppiä ollutkaan jättänyt. HYI HYI HYI  …tällaisia virheitä ei saisi tietenkään tulla…mutta minkäs teet – ohjaajan tyhmästä päästä kärsi tällä kertaa koira.

Loppumatkasta kepit ja krepit olivat sitten kohdillaan ja kaikki jätetyt kuusi keppiä saatiin metsästä poiskin, vaikkakaan Ruskan jäljestäminen ei koskaan mitenkään millintarkkaa olekaan (kuono ei pysy koko ajan maassa ja jonkin verran ”sivusuuntaista” liikettä etenemisen yhteydessä tapahtuu myöskin). Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja tulevaisuuden suunnitelmissa olevat jälki- ja etsintäkokeet lienevät selvitettävissä.