SM-kisojen jälkeen pyrittiin tekemään ainoissa ”välitreeneissä” jonkinlainen palauttava ja motivaatiota nostattava treeni – mutta se vähän niin kuin vesittyi, sanan varsinaisessa merkityksessä. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että oltiin ihan uudessa paikassa (Järvenpäässä) ja sattuipa vielä niin sopivasti, että samaan paikkaan ja aikaan oli metsään menossa toinenkin ryhmä – päätettiin yhdistää treenit ja näin saimme vieraat maalimiehet myös treeneihin

Kun tulimme Ruskan kanssa odottelemaan omaa vuoroamme, alkoi pikkuhiljaa taivaalta tiputella pisaroita…mikä ei tietysti sinällään olisi mitään haitannut, mutta kun sade vaan koko ajan yltyi ja yltyi, niin treenivuoromme alkoikin lähes kaatosateessa. Tulipa taas kerran mieleen kysymys, miksi ei ole valinnut harrastuksekseen postimerkkeilyä tai shakin peluuta?!?

Ruska ei tainnut myöskään kovin paljon tykätä rankasta vesisateesta – jatkuvasti oli itseään ravistelemassa. Alkuun otin pari maalimiestä ilmaisuilla, mutta näissä molemmissa Ruska rullaa tuodessaan tiputti rullan ja ravisteli itsensä ”kuivaksi”…otti toki molemmilla kerroilla taas rullan suuhunsa ja toi perille asti, mutta mutta. Ei hyvä  Kolmas maalimies oli sitten suoralla palkalla, ja vaikka alkuun oli tarkoitus ottaa vielä neljäskin ukko, niin päätin jättää treenin tähän.

Ennen hakuradalle tuloa olin käynyt myös tallaamassa vajaan 20 metriä leveän (50 m syvä) esinekaistaleen, jonne mentiin heti hakuradan jälkeen: avustaja kävi koiran nähden viemässä esineen kaistaleen takareunan lähelle ja me odottelimme jonkin aikaa autojen luona ennen etsintää. Aluksi tarkoitus oli jättää mielikuva hautumaan treenien loppuun asti, mutta kun keli oli mitä oli ja pimeys oli jo hiipimässä, eikä treenien loppumisesta ollut mitään hajua, päätinkin nostaa esineen vain pienen odottelun jälkeen. Ruskalle oli jäänyt selvästi vahva mielikuva esineestä, kun lähti ”kuin tykin suusta” ja ei mennyt pitkään, kun jo juoksi takaisin esine suussaan. Tästä megapalkka ja koira kuivattelemaan autoon.

Seuraavana edessä olikin sitten taas mestaruustason kisat – seuraavana sunnuntaina ajeltiin Lahteen testaamaan taitojamme muiden hollanninpaimenkoirien joukossa, eli ohjelmassa rotumestaruudet. Ja mitäs sitten tapahtui…siitä kuulette ensi kerralla (pisteet sille, kuka tietää, mistä vanhasta lastenohjelmasta tuo lausahdus on?!?).