Sunnuntain hakutreenit typistyivät kahden ”hullun” esinetreeneiksi – allekirjoittaneen ja Satun lisäksi ei muita metsään lähtijöitä tällä kertaa löytynyt. Sovittiin, että käydään tekemässä esineruutua ja toivottiin, ettei ihan kaatosadetta tulisi…sopimus pidettiin, mutta toive ei toteutunut 
Esinekaistaletta tallatessa sade oli vielä ihan kohtalainen, mutta jo ensimmäisen koiran tullessa töihin, tuli vettä taivaalta lähes solkenaan. Mutta hienosti kaikki koirat töitään tekivät oman tasonsa mukaisesti, ja tällä kertaa molemmat koirat saivat omat tehtävänsä samalla treenikerralla.
Wiiman esineruutu-treeni oli jälleen kerran virtahepo-etsintää – me kun olemme vielä hyvin alussa tämän(kin) suhteen. Eli Satu kävi pari kertaa viemässä Wiiman nähden sille mieluisan pehmolelun kaistaleelle ja minä lähetin sitten Wiiman etsimään ”ESINE!” –käskyllä. Molemmilla kerroilla ylläri pylläri hippo löytyi helposti ja nykyisin Wiimalla on jo onneksi ensimmäisenä mielessä ajatus tuoda löytynyt esine minulle. Luovutusasento ei ihan vielä ole hanskassa, mutta kun aikaisemmin esineen kanssa koira lähti lähes päinvastaiseen suuntaan minusta katsottuna, niin tähänkin edistymiseen olen äärimmäisen tyytyväinen. Ensimmäisen löydön jälkeen leikittiin hetki hippoa heitellen ja toisen kerran (viimeisen) jälkeen vaihdoin virtiksen Wiimalle yhtä mieluisaan narupalloon, jota hetki heiteltiin edes takaisin. Sit läpimärkä koira haisemaan autoon ja toinen kastumaan metsään.
Ruskalle vietiin esineet valmiiksi: molempiin takakulmiin ja yksi kaistaleen keskivaiheille, eli yhteensä kaistaleella (jolla leveyttä oli lähes 20 metriä) oli kolme esinettä. Ensimmäisellä lähetyksellä tuli oikean takakulman esine, toisella nousi keskiesine ja jos olisi ollut viisas ja nähnyt tulevaisuuteen, olisi treenin jättänyt siihen. Mutta, kun en tulevaisuuden ennustajan lahjoja omaa, jatkoimme suoritusta ja jouduimmekin muutamaan kertaan jankkaamaan vasemman takakulman kohdalla, ennen kuin esine sieltä löytyi. Positiivista näissä viimeisimmissä esinetreeneissä on kuitenkin ollut Ruskan into työskennellä – nyt on vauhtia (mutta myös järkeä, sillä lähiesineetkin löytyvät) ja syvyyttä pistoissa. JEE!
Tämän lisäksi teimme vielä pari toistoa tarkkuusetsintää – tässä Ruska ei aluksi erottanut tehtävää edellisestä, eli ryntäsi 3 x 3 metrisen ruudun yli, mutta kun otin koiran uudelleen viereen ja näytin selkeämmin maata sen edessä, alkoi kuono ja koira toimia halutulla tavalla. Molemmat pienesineet nousivat ja sain ne sujuvasti käteen asti.
