Toinen maanantai-ilta putkeen treenikentällä ja jälleen kerran mukavissa tunnelmissa saatiin vietyä treenit läpi. Alkuun olin apuohjaajana tänään alkaneella pk-tottiskurssilla ja muiden opastuksen jälkeen tein molemmille omille koirille lyhyet treenit. Viikonloppuna käväisin ilman koiria Tampereella kuuntelemassa ja katsomassa Marko Koskensalon ja Hannu Liljegrenin tottisseminaaria, mistä omaankin työkalupakkiin jäi taas pari oivallusta jatkojalostusta ja käyttöä varten.
Oivallus numero 1: luokse tuloissa palkka pitää tulla siitä kohdasta, minne koiran toivotaan aina juoksevan = siitä kohdasta, missä ohjaaja seisoo. Elikkäs, jos vapauttaa koiran kesken matkan, ei palkkaa pitäisi heittää mihinkään, vaan jättää palkka paikalleen ja siirtyä itse sivuun (esim. palkka jalkojen takana – levittää jalat, jotta koira pääsee käsiksi palkkaan jalkojen välistä tai nostamalla patukka/pallo rinnan eteen ja siirtyä sitten ”edestä pois” sivulle). Näin koiralle ei tule mitään tarvetta jäädä kyttäämään kesken matkan sitä, mihin suuntaan palkka sillä kertaa voisi singota. Hmmm …voisikohan tästä johtua meidän ”tulen eteesi seisomaan ja katsomaan” –tilantee t…paljon mahdollista. Treenisuunnitelmaan osa 1.
Oivallus numero 2: luokse tuloissa mahdollinen vapautus vauhdista pitäisi tapahtua juuri sillä hetkellä, kun koiran vauhti on kovimmillaan. Näin saadaan vahvistettua haluttua toimintamallia.
Oivallus numero 3: samalla kun opettaa koiralle ennakkomerkin kertomaan esim. tulevasta liikkeestä, voisi ko. merkkiin yhdistää oikean viretilan. Toisin sanoen treenaa siten, että antaa ko. merkin ja lähteekin merkistä esim. hurjasti leikkimään ja saa koiran näin ”nousemaan”. Kun tämä viretila saadaan opetettua, on koira helppo tällä merkillä nostaa vaikkapa kesken pitkän ja puuduttavan (?) kisatottis-suorituksen!?! Itsestään selvää …vai oliko sittenkään. Treenisuunnitelmaan osa 2.
Oivalluksia tuli varmasti päivän aikana paljon paljon enemmänkin, mutta juuri nyt kaiken suoltaminen paperille ei ole mahdollista. Ehkä niitä tippuu treenipäiväkirjaan sitä mukaa, kun käytännössä kokeilee.
Tämän päivän treenit sitten noudattivatkin näitä, jo tässä mainittuja harjoituksia: luokse tuloissa palkka oli koko ajan minulla, palkkasin koiran eteenistumisesta patukalla, joka ei lentänyt mihinkään suuntaan. Parilla ensimmäisellä kerralla otin myös apukäskyn mukaan, mutta kolmas ja viimeinen suoritus sujui ilman ylimääräisiä äännähdyksiä – ja Ruska istui edessäni joka kerta. Asentokin oli tällä kertaa poikkeuksetta suora, joten lienee edellisen kerran vinot istumiset todella johtuneet liukkaasta kelistä ja huonosta tassujen pidosta. Tätä asiaa treenataan vielä paljon, joten tuo hypoteesi saanee todisteen puoleen tai toiseen tässä kevään kuluessa. Lisäksi otettiin muutamia toistoja: ennakkomerkki + saalisleikki –kuviosta ja sen päätteeksi normaali liikkeestä istuminen (tosin en edennyt kuin muutaman metrin ja palkkasin Ruskan ”vauhdista”). Ainakin istuminen oli apuohjaajana toimineen Reijan (Kiitos avusta!) mielestä hyvä, nopea ja varma…eli tuskinpa tuollainen vireen nostaminen haittaa.
Wiiman treenien aikaan kentälle ei ollut enää jaksanut jäädä ”kuin pari katsojaa”, joten edellisen kerran häiriötreeniä ei ihan samalla tavalla saatu toistettua. Mutta siitä huolimatta olin taasen yllättynyt siitä, miten hyvin Wiima oli taas mukana tekemisessä – seuraaminen, perusasennon ja kontaktin hiominen sekä muutama liikkeestä istuminen toimivat Wiimamaiseen tyyliin hyvin. Namit ovat alkaneet maistumaan myös treenikentällä, mikä tietysti helpottaa asioiden opettelua. Välillä aina heiteltiin narupalloja ja ihan loppuun kävin viemässä toisen palloista kentän reunaan eteenmenoa varten. Kuiskuttelin Wiimalle pallon jäädessä hankeen, että ”Missä pallo?” ja varmuuden vuoksi talutin sen pannasta kauemmaksi. Hyvin Wiima malttoi odottaa lähtökäskyä, vaikka vielä perusasennossa pallon sijaintia siltä kyselin. Käden heilautus ja käsky ETEEN! – ja Wiimahan ryntäsi vajaan 10 metrin päässä odottavalle pallolle. Siistiä!
Treenin aikana liikkeiden välissä leikin Wiiman kanssa myös vähän ”räyhäleikkejä”, eli härnäsin sitä meidän omaan tyyliin ja sainkin aikaan hieman ärinää ja hyväntahtoista näykkäilyä. Kun sitten tällaisen nostatuksen jälkeen lähdin tekemään seuraamista, oli Wiima entistäkin paremmin menossa mukana. Tulin sit tästä siihen lopputulokseen, että Wiiman itsetunnolle tekee erittäin hyvää se, että annan sen käyttäytyä minua kohtaan hieman tavallista röyhkeämmin – mikä tietysti on sallittua vain tottiskentällä =) Tätä analysoimme myös Mervin kanssa treenien jälkeen ja hän nosti esille myös pari viikkoa sitten käydyn poropaimennuksen – siellähän Wiima sai toteuttaa itseään sisään rakennetulla tavalla ja oli vieläpä oikeasti hyvä siinä… eli liekö saanut tästä aimo annoksen itseluottamusta mukaan, mene ja tiedä – mutta hyvin on meidän treenit poropaimennuksen jälkeen sujuneet (nimimerkillä katajaan kapsahtamista odotteleva pessimisti). Tänään taas tuntui siltä, että BH-kokeen suorittaminen olisi oikeasti mahdollista ennen meidän kummankaan eläkeikää 
Kiitos treenikavereille – ja erityisesti Merville analysoinnista ja ajatuksien vaihdosta. Monesti hetket oman koiran treenauksen jälkeen ovat niitä kaikista opettavaisimpia… ja taatusti ainakin erityisen tärkeitä!
