Ei olisi polvitähystys-sairasloma/talviloma voinut parempaa loppua saada: sunnuntai-iltana kotona oli väsyneitä, mutta itseensä niiiiiin tyytyväisiä koiria omistajineen. Päivän saldo: yksi hyväksytty suoritus poropaimennuskokeessa ja yksi Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n Vuoden Käyttökoira 2009 –titteli. NAM!
Alkuun poroista:
Matka kohti Pudasjärven paliskunnan Korentokankaan aitaa alkoi jo edellisviikon lauantaina, kun läksimme työn ikeestä vapautuneena koko porukka kohti Iisalmen mökkiä. Sunnuntaina puimme parhaat päällemme ja kävimme kuulemassa, kuinka pappi antoi uusimman siskontytön nimeksi Lumi Alisa perheen perinteitä noudatellen (kaikilla lapsilla nelikirjaiminen i-kirjaimeen loppuva nimi). Onnittelut vielä Niskasen klaanille 
Parin päivän makoilun ja lumi-lomailun jälkeen ahtasimme Skodan taas täyteen ja porhalsimme matkamme toisen etapin päätyen Taivalkosken maisemiin. Sukulaisuussuhteita hyväksi käyttäen olimme saaneet järkkäiltyä majoituksen, joten täältä oli helppo keskittyä viikonlopun rankkaan koettelemukseen – poroaidalla ”palelemiseen”. Perjantaina ja lauantaina pyörin poroaidalla turistin ominaisuudessa katsellen muiden testi- ja kisasuorituksia saaden samalla uusia tuttavuuksia aidalla pyörineistä koirista ja koirien omistajista. Osa heistä olikin jo tuttuja lappalaiskoirien virkeän foorumin kautta, joten oli kiva saada kasvot netti-nimimerkeille.
Sunnuntaina pääsimme sitten Wiiman kanssa tositoimiin ja se kyllä tuntui mahan pohjassa asti. Aamu alkoi ilmoittautumisen ja suoritusjärjestyksen arpomisen jälkeen liekaporoon tutustumisella ja tämä osuus meni odotusten mukaisesti (Wiimahan oli päässyt näkemään poroja aikaisemminkin, joten tiesin sen innostuvan moisesta otuksesta). Wiima haukkui ja pyrki liekaporoa lähemmäksi, eikä tässä mennyt varmaan minuuttia kauempaa, kun tuomari totesi ”suorituksen päättyneeksi” ja kirjasi arvionsa paperiin. Ohessa linkki videon pätkään: http://www.facebook.com/video/video.php?v=350296868004
Sitten alkoikin melkoisen hermoja raastava odottelu, kun olimme 23 testattavan koiran joukossa viidenneksi viimeisenä suoritusvuorossa.
(kuva: Osmo Uusitalo)
Porot päästettiin aitaan yhtä aikaa meidän kanssa, ja Wiima oli innoissaan jo tuomareiden luokse mentäessä. Äänen avausta suoritettiin tässä matkalla ja ensimmäinen kommentti, joka minun korviini kantautui, olikin: ”sieltähän tuleekin melkoisen virkeä pakkaus”…hih. Tuomarit selvittivät lyhyesti testin kulun ja pyysivät sitten ottamaan Wiimalta valjaatkin pois (turvallisuuden takia) – ja menivät sitten ääneen epäilemään, että mahtaa koira karata, jos sen tuosta päästää…kun siis Wiima oli todella halukkaasti lähdössä jo porojen perään. Minäpä tyttö sitten päätin, että eihän se koira siitä mihinkään karkaa ja napakasti pyysin Wiiman istumaan ja odottamaan, riisuin valjaat ja kysyin tuomareilta Wiiman odottaessa vapaana vieressäni, mihinkä päin sitä sitten lähdetään. Wiima tuijotti takakulmaan menneitä poroja, mutta yllätykseksemme saimmekin ohjeet kääntyä 180 astetta ympäri ja hakea kaksi kirnun portin eteen jäänyttä poroa tokkaan mukaan. Tässäkin vielä tuomarin sanat aiheuttivat äänettömän tuhahduksen mielessäni, sillä kommentti kuului: ”tuolla olis nuo kaksi poroa tuolla takana, jos sinä nyt sen koiran sinne päin saat lähtemään”. Mikäpäs siinä, koiralle käsky tulla mukaan, käännös ympäri ja lähetys – sydän pakahtui jo tässä kohtaa ylpeydestä, kun Wiima malttoi odottaa ja lähti kuin tykin suusta VASTA lähtökäskyn kuultuaan (lieneekö hakutreeneillä ja siellä opetellulla odottamisella vaikutusta…ihan varmasti) ja juuri sinne, minne minä halusin. Porot eivät jääneet epäröimään, vaan lähtivät saman tien kohti kavereita ja Wiima haukkua tykitti perässä. Ensimmäinen kierros aidan ympäri sujui mainiosti, koko tokka pysyi kasassa ja Wiima ei edes katsahtanut minun suuntaan, kun teki töitä. Kun porot ja Wiima niiden perässä ohittivat meidät (minut ja tuomarijoukon), pyysivät tuomarit minua kutsumaan koiran pois. Tämä oli se kohta, joka minua ihan kaikista eniten jännitti, mutta ylläripylläri, pari napakkaa WIIMATÄÄLLÄ, WIIMATULE –kutsua ja Wiima keskeytti ajon palaten luokseni odottamaan seuraavaa ohjetta. Mahdoton oli siis tapahtunut – siinä vietissä ja vauhdissa Wiimalla oli korvat tallella!!! Hetken aikaa annettiin porojenkin puhallella, kunnes sain luvan lähettää koiran uudelleen ajoon. Yksi käden heilautus, lupa ”SAA MENNÄ” ja Wiima oli jälleen porojen perässä haukkuen. Yksikään poro ei jäänyt matkasta tälläkään kertaa (eli siis Wiima ei hajottanut tokkaa), vaan kaikki vietiin vauhdilla aidan toiselle puoliskolle, mistä sitten matka jatkui samaa vauhtia takaisin. Tässä välissä toimitsijat olivat tuomareiden pyynnöstä avanneet kirnun portin, jonne porot suunnistivatkin sen suurempia ohjailematta. Koirahan ei saa missään nimessä kirnuun mennä, joten taas hyvissä ajoin aloin huutelemaan Wiimaa pois – ja tälläkin kertaa ajo pysähtyi käskystä, eikä Wiima ollut lähelläkään kirnun porttia. Väsymys alkoi selvästi jo painaa ja Wiima haukkaili lunta tullessaan – eikä me meinattu huomata, että yksi poroista olikin jäänyt aidan sisäpuolella päivittelemään. Tuomarit kehottivat haukuttamaan koiraa, mutta tämä meiltä ei ihan oppikirjamaisesti onnistunut (vaikka ”kyllä se kotona osaa” käskystä haukkua)…taisi sieltä pari haukahdusta Wiiman suusta kuulua. Kun ei sitten tämä Petteri muuten sinne kirnuun mennyt, lähetin tuomareiden luvalla Wiiman vielä kerran ajoon ja tällä kertaa tämä viimeinen jästipääkin päätyi oikeaan paikkaan. Sit vielä koira kiinni ja tuomareiden tykö kiittelemään – testi oli suoritettu.
Tuomarit eivät tässä tuoreeltaan sanoneet juuta tai jaata testin mahdollisesta läpäisemisestä, kyselivät vain koiran ikää ja paimensukuisuutta, näyttelyynkin yksi heistä meitä kehotti. Hänen silmäänsä Wiiman rakenne taisi olla ihan mieluinen, kun kesken kokeenkin kuulin hänen heittävän kommenttia Wiiman vahvasta takapäästä…ihasteli Wiiman juoksua ja voimakasta liikettä.
Riemulla ei meinannut olla rajaa, kun aidasta ulos selvittiin. Ensimmäisenä vastassa oli Wiiman ihka-oma-isäntä Osmo sekä aina-niin-ihana kasvattaja-Merja, joiden kommentit olivat oman mielentilani mukaisia, eli erittäin tyytyväisiä ja iloisia. Kyllä se vaan tuo luonto on niin ihmeellinen asia – noin se vain city-koirakin tiesi opettamatta, mitä niille poroille pitää tehdä…vautsi vau.
Tässä vielä sama testisuoritus virallisen arvostelulomakkeen mukaisesti kerrottuna:
A. Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron
1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: KIINNOSTUNUT
2. Koiran hallittavuus ja ohjaajan seuraaminen: HALLINNASSA, KIINNI
B. Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen
3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: HALLITTAVISSA, HERMOSTUNUT
4. Ajokäskyn totteleminen: LÄHTEE KÄSKYSTÄ (ei ennen…kjäh)
5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: KOKOAA TOKAN HAUKULLA
6. Ajotapa, jahtaava – paimentava: PAIMENTAVA
7. Haukun taajuus ja laatu: KIIVAS
8. Etäisyys poroista: SOPIVA
9. Koiran hallittavuus ajon aikana: HALLINNASSA
10. Ajon lopettaminen käskystä: LOPETTAA AJON KÄSKYSTÄ
11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: PYSYY PAIKALLA
C Yleisarvostelu kokonaissuorituksesta
12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: HYVÄ YHTEISTYÖ (vau!!)
13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: TOIMII ITSEVARMASTI, KÄSKYT HUOMIOON OTTAEN
14. Koiran fyysinen kunto: KUNTO RIITTÄÄ KOKO TESTIN AJAN (oho)
15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: OSOITTAA PAIMENNUSVAISTOA
16. Käyttäytyminen aggressiivisen poron kohdalla: EI AGGRESSIIVISTA POROA
Ei huomautuksia.
POROPAIMENNUSKOE: HYVÄKSYTTY (Tuomari: P. Rouvinen)
Oheiset kuvat Wiiman testistä on napannut Merja Korhonen ja ne on julkaistu täällä kuvaajan luvalla – kiitos Merjalle näistä muistia virkistävistä otoksista. Harmittaa niin vietävästi, kun oma videokamera sanoi työsopimuksensa irti ja väitti kelin olevan liian kylmä toimimiseen…eli emme saaneet Wiiman testiä tallennettua tulevia sukupolvia varten. Videokamera suostui yhteistyöhön vielä liekaporon aikana, mutta varsinaisen h-hetken kohdalla suorituskyky lopahti (kun minä tyhmänä kanniskelin sitä koko pitkän päivän repussani ”paleltumassa”).
Ja tässä vielä virallinen dokumentti testin läpäisystä:
Ja lopuksi Vuoden Käyttökoira:
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n sivuilta bongasin Vuoden Koirat 2009 –listauksen ja siellähän se oli: meidän Ruska Vuoden Käyttökoira –kisassa kärkisijalla…jihaa! Voitto irtosi 64 pisteellä (pistelaskuohjeet saa kukin halutessaan lukaista yhdistyksen sivuilta), ja tähän päästiin viime vuoden aikana saavutetuilla tuloksilla: 4 tulosta haun 3-luokassa (2 x I-tulos = 24 pistettä, 2 x II-tulos = 20 pistettä), hyväksytty tulos SM-kokeesta (+ 10 pistettä) ja käyttövalion arvo (+ 10 pistettä). Nyt vain koekalenteria suunnittelemaan tälle vuodelle, jotta saisimme tämän ”arvonimen” pidettyä seuraavankin vuoden 
