Lumien sulamista odotellessa Wiima taas treeneissä, Ruska poti ”hanki-kammoa” autossa – tänä päivänä oltiin ”poliisin valvonnassa” Teknopoliksen metsissä; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten kerrankin sai olla iloinen ulkoilmaharrastuksestaan = ) On sitä niin monta kertaa jo tullut treenattua vähän vähemmän mukavalla säällä, joten tämän kertainen nautinto sallittaneen!
Wiima tuli radalle toiseksi viimeisenä (treeneissä mukana yhteensä 5 koiraa), ja intoa oli taas kuin pienessä kylässä. Alussa Wiima ei jaksanut yhtään keskittyä työn tekoon, kunhan vain kaahaili pitkin hankia…piti ihan kunnolla muistuttaa, mitä oltiin tekemässä. Ensimmäisellä lähetyksellä pyrähti parikymmentä metriä ja jäi kallion laelle seisoskelemaan – katseli kyllä metsään ja yritti miettiä, mitäs pitikään tehdä…kutsuin tästä pois ja laitoin uudelleen. Pisto oli vasemmalle etukulmaan ja sieltä tuli hyvä vastatuuli – eli ei kyllä pitänyt koiralle mikään vaikea paikka olla. Suoralla palkalla tehtiin koko treeni, eikä tänään ollut tyhjiäkään suunnitelmissa (edellisistä treeneistä johtuen). Kun palattiin maalimieheltä keskilinjalle, Wiimalle iski äkillinen hätä – liekö tämä aiheuttanut alussa sitä juoksentelua, ja keskittymisen puutetta…en tiedä.
Toinen maalimies olikin sitten kiivennyt pyynnöstäni radan oikealla puolella, n. 25 metrissä olevan isohkon kalliolohkareen päälle, kyyhötti siellä lakanan alla. Ensimmäisellä lähetyksellä Wiima kaartoi muistaakseni ihan liian aikaisin radalla eteenpäin, joten kutsuin pois (tai teki jotain sellaista, mistä aiheutui pois kutsuminen…uskomattoman lyhyt muisti meikäläisellä). Toisella lähetyksellä lähti paremmin ja otti syvyyttä…ja olipa kiva huomata, että koiralla oli nenä auki, kun nappasi tuulesta hajun ja ryntäsi kohti lohkaretta. Hetken joutui tässä ihmettelemään, mihin se maalimies oli piiloutunut, mutta varmana paikasta kiersi lohkareen ja sitten reippaana tyttönä kiipesi maalimiehen luokse yläilmoihin. Siitä olisi pitänyt kuva saada, kun maalimies syötteli kalliolohkareen huipulla napottavaa hakukoiraa = )
Kolmas maalimies löytyi radan vasemmalta puolelta, ja tässä lähetyksessä / löydössä ei ollut mitään huomautettavaa. Wiima lähti hyvin osoitettuun suuntaan, vastatuulessa sai hajun melkoisen aikaisin ja pääsi kipittämään suoraan palkkapurkille. Neljäs maalimies oli sitten taas 50 metrissä, radan oikealla puolella – eikä tässäkään mitään ongelmaa ollut.
Positiivista Wiimassa on hakuinnokkuuden lisäksi myös se, että nykyisin se selvästi kuuntelee ohjeitani paljon tarkemmin ja paremmin – eikä ota nokkiinsa, jos vaikka vähän tiukemmalla sävylläkin käsken (jos ei heti reagoi annettuun komentoon). Eli pystyn kutsumaan sen pistolta pois ja siitä huolimatta se lähtee yhtä innokkaasti matkaan taas uudelleen. Nyt vain pitäisi saada niihin tyhjiin pistoihin jotain jekkua, jotta koiran motivaatio pysyisi ylhäällä – ja toistoja, toistoja, toistoja ja toistoja.
Kiitos maalimiehille ja treenikavereille!
