Toinen arvokisastartti (ja kaiken kaikkiaan minun ja Ruskan neljäs koeosallistuminen) ja onneksi tällä kertaa kertomista on vähän enemmän. Kisareissulle lähdettiin jo torstaina ja matkalla yövyttiin mökillämme Iisalmessa. Matkaseurueeseemme kuuluivat Reija ja Ara omassa autossaan ja ”personal trainerimme” Mervi koirineen. Skoda olikin melkoisen täyteen ahdattu, kun takapenkillä oli kahden ihmisen ja kolmen koiran tavaroiden lisäksi yksi turisti-koira, ihanainen eläkeläinen Ronja. Ruska ja Nitro matkasivat vierekkäin takakontissa omissa häkin puolikkaissaan – eikä alun pienen urinan jälkeen mitään kommenttia sieltä suunnalta kuulunut. Matka Kemiin asti meni ihan mukavasti ja siskolta lainatun navigaattorin avustamana löysimme helposti myös majapaikaksemme varatun mökin Törmän kylästä, n. 30 kilometrin päästä Kemin keskustasta. Mökki oli mukava ja näköala henkeä salpaava – kyllä täällä kelpasi kisaan valmistautua.

Tavaroiden nopean purun jälkeen suuntasimme sitten kisapaikalle ilmoittautumaan ja koiria tarkistuttamaan. Jo etukäteen olin saanut tietää lähtönumeroni, joka oli 72…kaikista hakukoirista ihan vihoviimeinen. Numerolappu saatiin ja Ruskan sirukin löytyi helposti – eli osallistumisoikeutemme oli tarkistettu ja hyväksytty. Seuraavaksi ohjelmassa oli tutustumistreenit tulevalla kisakentällä ja tein Mervin ja Reijan avustuksella treenisuunnitelman; tarkoitus oli ottaa vain lyhyt pätkä seuraamista, noudot sekä eteenmeno pallolle. Luulimme, että edellisvuosien tapaan aikaa olisi vain 4 minuuttia / koira, mutta tällä kertaa kukaan ei treenien pituuksia valvonut – mutta tästä huolimatta emme jääneet kentälle ”hinkkaamaan”, vaan jätettiin energiaa varastoon seuraavan päivän tosikoitosta varten. Ilmoittautumisen jälkeen tehtiin vain muutaman metrin seuraamispätkä, jonka jälkeen noudot (jotta saatiin käpälätuntuma esteisiin). Samalla Reija oli vienyt eteenmeno-palkan kentän toiseen päähän ja koko treenin ”paras kohta” tulikin tässä: Ruska lähti kyllä kivasti eteen, mutta selvästi hidasti vauhtiaan, kunnes sai juuri oikealla kohdalla pallon silmiinsä ja kiihdytti uudelleen kentän loppuun asti. Varmasti tuli hyvä vahvistus eteenmenolle. JEE!

Treenien jälkeen jäimme odottelemaan avajaisjuhlallisuuksia, joihin kuuluivat tervetulopuheet ja ylituomarin toimittama kisojen avaus. Otimme Ruskan kanssa osaa myös juhlakulkueeseen ja järjestäydyimme tätä varten kisakentän keskelle puheiden ajaksi. Kulkue kiersi Kemin keskustassa ja jokaisesta lajista oli edustajia mukana. Suurimmalla osalla kisaajista taisi kuitenkin olla ns. edustuskoirat remmissä, varsinaisten päätähtien levätessä. Mulla kun ei toista hollanninpaimenkoiraa sattuneesta syystä mukana ollut, sai Ruska osallistua tähänkin – ja ehdottomasti halusin kulkueessa mukana olla, kun eihän sitä tiedä, pääseekö toista kertaa moista kokemaan. Ja kun Ruska oli koko kokeen ainoa hollanninpaimenkoira, niin pitihän sitä näyttäytyä

Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen ajelimme lauantai-aamusta takaisin kisapaikalle, tällä kertaa odottelemaan kokeen todellista alkua. Meidän suoritusvuoro oli siis hakukoirista ihan viimeisessä parissa, joten sitä odottelua kyllä riitti – ja jännityskin ehti nousta melkoisen korkealle kilpakumppaneiden suorituksia seuraillessa. ”Jouduimme” suorittamaan tottelevaisuusosiomme kolmen koiran triona ja meille Ruskan kanssa osui ensimmäinen odotteluvuoro. Tämän jälkeen tehtiin liikkeet ja siitä sitten paikallaoloon. Itse suoritukseen olin tyytyväinen, vaikkakin muutamia selkeitä virheitä sinne tällä kertaa osui – parasta suoritusta emme saaneet itsestämme irti. Tuomareina tottiksessa meillä olivat Matti Viljamaa (joka ohjasi meidän liikkeet ja antoi suullisen arvostelun) sekä Markku Korhonen. Tässä arvostelu kirjoitettuna videolta lähes sanasta sanaan:

Koiran koulutustaso on riittävä, mutta siinä on vielä hieman parannettavaa. Jos koirasta voisi myös sanoa, että on ujo, niin tässä on tällainen ujo koira. Koira haluaa suorittaa, mutta ei jaksa suorittaa liikkeitä aivan loppuun asti. Koiralla on viettiä, mutta se pitäisi saada vielä esiin jollakin tavalla. Koiran koulutus vaatii hellää kättä, sitä ohjaajalla kyllä onkin tässä toiminnassa, ohjaaja on hyvin rauhallinen. Juoksut saisivat olla ohjaajalla huomattavasti nopeampia, kaikki, missä juoksua suoritetaan.

Vapaana seuraaminen: saisi olla tiiviimpää, juoksu nopeampaa, koira istuu nopeasti, täyskäännökset saisivat olla nopeampia, kontakti koiralla on hyvä kaikissa nopeuksissa, henkilöryhmässä koira käyttäytyy hyvin. Arvosana hyvä.

Liikkeestä istuminen: koira tottelee heti, saisi istua hieman nopeammin ja saisi olla tarkkaavaisempi. Arvosana erittäin hyvä.

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo: koira tottelee heti maahanmenokäskyä, mutta saisi olla hieman nopeampi maahanmeno, luoksetulossa koira hidastaa ja pysähtyy lopussa, suorittaa kuitenkin liikkeen loppuun asti. Arvosana tyydyttävä.

Liikkeestä seisominen: koira pysähtyy heti, luoksetulo nopea, lopussa jälleen pieni hidastus. Arvosana hyvä.

Tasamaanouto: koira lähtee noutamaan hyvin, ottaa esineen hyvin ja lopussa jää kauas, tarvitaan kaksi käskyä, jotta suorittaa liikkeen loppuun asti. Arvosana tyydyttävä.

Hyppynouto: koira koskettaa tuodessa kevyesti esteeseen, tuo loppuun asti hyvin, saisi tuoda lähemmäksi, ote saisi olla varmempi, suorittaa liikkeen kuitenkin arvosanalla hyvä.

Estenouto: koira suorittaa liikkeen hyvin, saisi tuoda lähemmäksi, ote saisi olla varmempi. Arvosana hyvä.

Eteenlähettäminen ja maahanmeno: koira etenee nopeasti ja suoraan, ei tottele ensimmäistä käskyä…tai heti käskyä ja maahanmeno saisi olla nopeampi. Arvosana erittäin hyvä.

Paikallaolo häiriön alaisena: pienestä alkunuuhkimisesta huolimatta koira pysyi hyvin paikallaan, on riittävän tarkkaavainen. Arvosana erinomainen.

Eli, kokonaisarvosana HYVÄ 80,5 pistettä (keskiarvo kahdelta tuomarilta)

Ainoa kohta, mikä arvostelussa yllätti, oli eteenlähettämisen ja maahanmenon yhteydessä todettu ”koira ei tottele ensimmäistä käskyä”…kuulin vain tämän siinä livetilanteessa, mutta nyt kun videolta sitä kelailin edes takaisin, niin mielestäni tuomari lisää tuon ”tai heti” – mikä kertoo totuudenmukaisemmin, mitä siinä tapahtui. Eli ihan satavarmasti minä en antanut toista käskyä maahanmenoon, mutta Ruska ei kyllä reagoi normaalilla nopeudella käskyyn, vaan ehtii edetä jokusen metrin ennen maahanmenoaan. Mutta menee siis kyllä ensimmäisellä käskyllä maahan asti.

 

Oli miten oli, suoritus oli valmis ja tässä vaiheessa luonnollisesti oli jo tiedossa muiden saamat pistemäärät ja näin ollen tiedettiin, että näillä pisteillä maastoon päästiin!!! Ensimmäinen tavoite oli siis saavutettu, joten ei voinut olla kuin tyytyväinen. Lopulta maastoon lähti 21 koiraa, kun juuri 20. sijalla oli kaksi koiraa samoilla pisteillä. Meidän sijoitus tuossa vaiheessa taisi olla 15.

Loppupäivä meni jälleen odottelun merkeissä, sillä maastoarvonta myöhästyi yli 1,5 tuntia ilmoitetusta ajasta. Kun sitten pääsimme lopulta nostamaan vuoronumeroita, huomasin tällä kertaa päässeeni lähes jonon kärkeen – maastoon lähdimme numerolla 2. Tämä tarkoitti myös sitä, että lähtö tapahtui klo 05:45, eli herätyskello oli sunnuntaiaamuna huutamassa jo 04:30. Ruokailun ja saunomisen jälkeen ei tarvinnut taaskaan unta houkutella – ainakin ohjaaja levytti keskeytymättä kellon soittoon asti.

Maastoryhmän kokoontuminen oli Kemin keskustassa Kauppatorilla, jonne siis mökiltämme oli matkaa n. 30 kilometriä. Saavuimme ajoissa paikalle ja kun autoletka oli saatu järjestettyä lähtöjärjestykseen, lähdimme ajelemaan kohti hakumaastoja. Jonkin matkan päässä huomasimme Mervin kanssa (juu…Mervi heräsi myös ajoissa ja lähti seurakseni maastoon ”pitämään minut järjissäni”), että ajelimme takaisin mökkiämme kohden – ja lopulta hakuradalta ja esineruudusta taisi olla matkaa parisen kilometriä yöpaikkaamme. Jessus…kun tämän olisi tiennyt, olisi a) säästynyt n. 60 kilometriä ”turhaa” ajelua sekä b) saanut nukkua ainaskin reilut puoli tuntia pidempään

Hakuradalla meitä arvosteli Markku Korhonen, joka vaikutti mukavalta ja lupsakalta tuomarilta. Pahin jännitys hävisi tuomarin kanssa jutusteltaessa omaa vuoroamme odotellessa (tuomarit arvostelivat hakusuoritukset vuorotellen ja toinen tuli aina ottamaan seuraavan ilmoittautumisen, kun edellinen oli vielä radalla)…vaikka kyllä sitä siitä huolimatta vielä radallekin riitti.

Hakurata oli minun mielestäni ihan riittävän haastava: vasemmalla puolella radan alussa n. 30 metrissä kulki auton mentävä metsätie (sama, jota pitkin ajoimme metsään) ja olikohan n. 100 metrissä, kun vasemmalla puolella alkoi ”puoli metsittyneet hiekkakuopat” eli välillä keskilinja kulki ihan kuopan reunalla ja välillä pudotus alkoi parin metrin päästä. Oikea puoli radasta oli koko ajan ”normaalia” metsää, melkoisen runsasta aluskasvillisuutta, mutta ei onneksi mitään tiheitä pusikoita. Keskilinja kulki koko ajan polkua pitkin, joten omaa etenemistä ei tarvinnut isommin hermoilla.

Aloitin radan lähettämällä Ruskan oikeaan etukulmaan. Edelliseen koesuoritukseen verrattuna se meni ihan mukavasti, mutta sitten vasemmalle lähetettäessä Ruska taas pysähtyi parin metrin päähän haistelemaan. Melkein löi polvet jo loukkua, mutta reippaasti otin koiran uudelleen sivulle ja tein uuden lähetyksen. Tällä kertaa Ruska sitten lähtikin tarkistamaan kulmaa, mutta en kovin yllättynyt, kun näin sen kaartavan tietä pitkin eteenpäin (eli ei käynyt koskaan kulmassa asti). Hyväksyin kuitenkin piston, enkä myöhemminkään radalla jäänyt mitään kohtaa jankkaamaan – halusin vain pitää hyvää tahtia etenemisessä ja luotin koiran nenään. Ruska työskenteli mielestäni kivasti koko radan loppuun asti ja kuntoakin tuntui riittävän. Hieman alkoi jo epäilykset nousta mieleen, kun näin jo 200 metrin merkin ilman ensimmäistäkään löytöä?!? Onneksi heti kohta Ruska tulikin rulla suusta radan oikealta puolelta, eli ensimmäinen maalimies oli löytynyt. Ilmaisu oli tässä erinomainen ja kun päästiin koiran kanssa piilolle asti, löytyi maalimies ”avopiilosta” – tosin oli parin tukin välisessä montussa puoliksi levyjen alla piilossa.

Keskilinjalle palattuani laitoin Ruskan vasemmalle ja tässä kohtaa keskilinja meni hiekkakuopan reunaa pitkin. Ruska palasi tältäkin pistolta rulla suussa ja fiilikset lähtivät nousemaan…nimittäin luotin siihen, että viimeisellä sadalla metrilläkin vielä joku maalimies olisi, joten olin lähes varma, ettei yhtäkään ollut vielä jäänyt matkalle. Ilmaisu taas erinomainen ja maalimies oli tällä kertaa umpipiilossa (matkalla näytölle huomasin, että n. 20 metrin päästä oikeasta umpparista oli jonkinlainen laudoista väsätty hökötys – hämäysyritys varmastikin, mutta ei mennyt Ruska siihen lankaan.

Tämän jälkeen tuli taas jonkin verran tyhjiä ja olimme jo lähellä radan loppumisesta kertovaa kylttiä, kun Ruska tuli viimeisen kerran pistolta rullan kanssa (tämäkin radan vasemmalta puolelta, eli hiekkakuopasta). Tässä ilmaisussa Ruska pysähtyi rulla suussa n. 5 metrin päähän minusta, mutta tuli sitten ilman eri käskyä viereen asti – pisteitä kuitenkin saatiin tästä vain 5. Näytölle lähdettiin alamäkeen ja säikähdin melkoisesti, kun vain parinkymmenen metrin jälkeen Ruska kääntyi tiukasti oikealle ja pysähtyi kuopan ”reunan alle” – kun pääsin lähemmäksi, huomasin seinämässä levyn – eli maalimies oli ”kaivettu hiekkakuopan reunaan” ja peitetty levyllä. Tuuletin jo mielessäni, sillä tämähän tarkoitti sitä, että kaikki maalimiehet löytyivät ja näin unelma hyväksytystä SM-tuloksesta pysyi mahdollisena.

Arvostelua hakuosuudesta en saanut videolle, enkä enää muista sitä tarkasti – tuomari totesi koiran työskentelevän ihan kivasti, mutta selvästi se alkoi turhautumaan, kun alussa ei löytöä tullutkaan (pitää siis alkaa harjoittelemaan alkuun paljon tyhjiä ja sitten maalimies mega-palkalla!!!). Tuomarin mukaan neljällä pistolla Ruska ei ollut oikein halukkaasti lähtenyt etsimään, ja näin varmasti olikin. Itse en niistä niin tarkkaa kirjaa pitänyt

Pisteet: työskentely 34, ilmaisut 25 (kuten jo tuli mainittua), maalimiehet 100 à yhteensä 159 pistettä.

Esineruutua varten siirryttiin n. kilometri metsässä eteenpäin ja myös sinne lähdimme suoritusvuorossa toisena. Tuomarina tässä osuudessa oli Teijo Hanhilampi – ja melkoisen erikoinen oli tämä kokemus. Ensinnäkin itse ruutu ei minunkaan heikolla arviointikyvyllä arvioituna ollut täysimittainen, ehkä vain n. 30 metriä leveä ja taatusti vajaat 50 metriä myös syvyyden osalta. Kun olimme parinkymmenen metrin päässä tuomarista, tuomari jo huuteli ruudun kulmien paikkaa ja lähetyssivua. Tässä vaiheessa Ruska oli minulla vielä hihnassa ja kun aloin koiraa irroittamaan ilmoittautumista varten, tuomari huusi: ”ketäs te olette, tulkaa lähemmäksi sieltä”. Ilmoittautuminen saatiin kuitenkin hoidettua ja kun tapani mukaan otin sytkärin taskusta ja aloin tarkistamaan tuulen suuntaa, avasi tuomari taas suunsa ja totesi: ”ei tänne olla tupakalle tultu”. Pikkuisen oli ensikertalainen ihmeissään – ei ihan arvokisojen mukaista toimintaa…tai ei ainakaan sellaista, mitä olisin odottanut  Noh, aloitimme etsinnän ruudun vasemmasta reunasta, jonne Ruska ei uponnut ihan kulmaan asti – siirryin eteenpäin ja parin piston jälkeen Ruska toi ensimmäisen esineen (ruudun keskipaikkeilta)…jota tosin en aluksi voinut uskoa oikeaksi esineeksi: Ruskalla oli nimittäin suussa kirkkaan vihreä sandaali, kokoa ainakin 38. Otin kuitenkin sandaalin taskuun ja laitoin Ruskan uudelleen ruutuun. Hetken päästä seuraava esine nousi ruudun oikeasta etukulmasta, tämäkin oli melkoisen iso nahkahanska. Tämän jälkeen minulla hieman sekosi ajatukset – lähdin ensin menemään takaisin kohti ruudun vasenta reunaa, mutta kesken kaiken tajusin myös oikean takakulman olevan tarkistamatta, joten jäin vähän niin kuin jumiin ruudun keskelle. Aika loppui sitten juuri, kun Ruska oli menossa kohti vasenta takakulmaa, jossa se viimeinen esine (kuulin myöhemmin, että sekin oli ollut iso…nahkalompakko) olisi ollut – mutta siis jäi meiltä nostamatta. Pisteitä herui 22 kpl. Mitään mielikuvaa ei ole tuomarin kommenteista jäänyt…nämä muut kommentit kyllä muistissa ovat

Vaikka esineruutu ei mitoiltaan eikä myöskään esineiltään täyttänyt ”laatuvaatimuksia” ja varmasti oli helpoin ruutu ikinä, en jäänyt harmittelemaan viimeisen esineen uupumista, sillä mielessä pyöri vain tosiasia: olimme juuri saaneet ensimmäisissä SM-kisoissamme hyväksytyn tuloksen yhteispisteillä 261,5 (II-tulos). Ja sitä paitsi tottelevaisuuden ja hakuosuuden jälkeen emme olisi enää I-tulokseen yltäneet edes täysillä esineruutupisteillä – harmitus olisi varmasti ollut paljon suurempi, jos meidän ja I-tuloksen välissä olisi ollut vain 0,5 pistettä…mikä olisi ollut lopputulos, jos esineistä olisi tullut tasan 30 p. Tokihan isommat pisteet olisivat tarkoittaneet parempaa loppusijoitusta tuloslistalla, mutta kun se oli tällä kertaa ihan toissijainen asia, en todellakaan keskittynyt sitä mietiskelemään – hihkuin vain onneni kukkuloilla omien tavoitteiden täyttymistä.

Kun omat suoritukset olivat takana, oli aikaa keskittyä tuhlaamaan rahoja muutamissa kojuissa sekä tietysti jännättiin samalla treenikaverimme ja hakuryhmämme ohjaajan Reijan maastopisteitä. Pisteet ja myös lopputulokset tulivat lopulta (kisojen henkeen aikataulusta jäljessä), ja tuloslista oli meidän seuran kohdalta upeaa luettavaa: Reija ja Ara ottivat pronssimitalin ja minun ja Ruskan lopullinen sijoitus oli 13. Wuhuu!!! Kisat päättyivät siis molempien Tuusulan Kennelkerhon koirakoiden osalta riemun purkauksiin – tästä on hyvä lähteä seuraavana vuonna parantamaan!

Kiitos matkaseurasta Reijalle ja Aralle sekä Merville, Nitrolle ja Ronjalle!